Yrittäjä-Timo Tuusulasta haastaa lappilaiset perinneruokabisneksessä – "Ostin pohjoisen reissulla jättitehtaan lihaa, joka maistui kengänpohjalle"

-Kuivuminen kestää uunissa lihasta riippuen 10–13 tuntia. Parasta ennen päiväys on vuosi valmistuksesta, yrittäjä Timo Lahti kertoo. Sauvo Jylhä

Anne Kanerva

Hyvä liikeidea voi syntyä lomalla nuotion ääressä. Näin kävi Timo Lahdelle, joka päätti kokeilla kuivalihan valmistusta kotikuivurilla.

– Ostin pohjoisen reissulla jättitehtaan valmistamaa kuivalihaa, joka maistui lähinnä kengänpohjalle. Ajattelin, että osaan tehdä parempaa, hän kertoo Keski-Uusimaa-lehdelle.

Omatekoisesta kuivalihasta tuli niin hyvää, että sitä halusivat ystävätkin. Vuonna 2014 Lahti perusti Kuivalihakundi-yrityksen ja aloitti tuotannon Vantaalla.

Nyt toiminta on siirtymässä Tuusulaan Fallbackan teollisuusalueelle entistä isompiin tiloihin.

– Samalla tuotanto tarvittaessa kuusinkertaistuu. Meillä on sellainen tilanne, että nykyisellään emme ehdi vastata kysyntään, Timo Lahti kertoo.

Laajenemista varten hän etsii kolmea työntekijää nykyisten kolmen lisäksi.

– Kun sopiva tuotantotyöntekijä löytyy, koulutamme hänet tehtävään. Olemme Suomen ainoa tällä menetelmällä kuivalihaa valmistava yritys, joten osaajia ei ole valmiina missään, hän sanoo.

– Valmistamme kuivalihaa possusta, naudasta, kanasta ja tulevaisuudessa myös riistasta. Makuvaihtoehtoina on originaalin lisäksi valkosipuli, savu ja pippuri.

Perinteinen lappilainen tapa on kuivattaa lihaa kevättalvella taivasalla. Suomessa myytävät teollisesti uunissa valmistetut kuivalihat tulevat lähinnä Baltiasta.

Kuivaliha on etenkin retkeilijöiden käyttämää ruokaa.

– Se on myös proteiinipitoinen vaihtoehto sipseille ja pähkinöille. Kuivaliha ei tarvitse kylmäsäilytystä ja sen parasta ennen päivämäärä on vuoden päästä valmistuksesta. Suunnitelmissa on pienen putiikin avaaminen jossain vaiheessa tuotantotilojen yhteyteen, Lahti mainitsee.

Vantaalla asuva Lahti on harrastanut vuosia nyrkkeilyä. Kotisali on Järvenpäässä Väkevä-salilla.

Missä on kuivalihan paikka kaupassa?"

Osa elintarvikkeista on sellaisia, että niille ei ole olemassa kaupassa yhtä ja ainoaa oikeaa paikkaa.

Kaupasta riippuen asiakkaan voi olla vaikeaa löytää esimerkiksi kananmunia, tuorehiivaa, maitojauhetta tai huoneenlämmössä säilytettävää iskukuumennettua maitoa.

Kuivalihakin etsii vielä vakiintunutta paikkaa ruokakaupasta.

Yrittäjä Timo Lahti kysyy Kuivalihakundi-kaupan verkkosivuilla asiakkaiden mielipiteitä siitä, mikä on luontevin paikka tuotteelle.

– Kuivalihan voisi sijoittaa esimerkiksi retkeilyosastolle tai sipsien ja pähkinöiden yhteyteen. Toisaalta se voisi olla myös lähellä oluthyllyjä, hän mainitsee.

Timo Lahden haastattelun julkaisi ensin Keski-Uusimaa.

Varaa retkelle ylimääräisiä annoksia

Retkellä energiankulutus on suurempi kuin koulussa tai toimistossa.

Vaelluksella energiaa kuluu noin 2 500 – 4 000 kaloria päivässä. Kulutukseen vaikuttavat kuormitus, lämpötila, vaeltajan ikä, koko ja sukupuoli.

Arvioi energiantarpeesi ja varaa ruokaa sen mukaisesti.

Ota mukaan muutama ylimääräinen ruoka-annos yllättävien tilanteiden varalle. Kulutus voi yllättää, ja tarvitset lisätankkausta, tai retki saattaa pidentyä odottamattomasti.

Luontoon.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  2. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  3. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  4. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  5. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  6. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  7. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  8. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  9. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  10. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  11. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  15. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  7. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  8. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  15. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.