KOMISTUS Kaupunkilaiset voivat syksyllä antaa äänensä myös Aino Acktén huvilan puolesta.
Laajasalossa sijaitsevan Aino Acktén huvilan kunnostamiseksi ja saamiseksi takaisin käyttökuntoon halutaan tehdä rahoitussuunnitelma Omastadi-hankkeen avulla.
Omastadissa toteutetaan niin sanottua osallistuvaa budjetointia, eli Helsinki avaa vuosittain 4,4 miljoonaa euroa budjetistaan, jolloin asukkaat voivat päättää, mihin rahat käytetään.
Menneiden vuosien konserttipaikkana tunnetussa huvilassa todettiin kosteusvaurio talvella 2010–11. Huvilasta löytyi niin paljon hometta ja mikrobeja, ettei siellä ole terveellistä oleilla.
– Huvilassa aikanaan tehdyn remontin yhteydessä sinne laitettiin sellaista talotekniikkaa, joka ei sovi vanhoihin rakennuksiin, kertoo huvilan kunnostamisesta Omastadi-palvelussa ehdotuksen tehnyt Rauno Pentti
Huvilan peruskorjauksen kiirehtimiseksi tehtiin kaupunginvaltuustossa talousarvioaloite vuonna 2017. Kaupunkiympäristölautakunnan tuolloisessa lausunnossa kerrotaan huvilan lämpövuodoista johtuvien kosteusvaurioiden johtuvan siitä, että kesäkäyttöön tarkoitetun huvilan lämmitys oli talvisin täysillä päällä.
Lausunnossa sanotaan edelleen, että huvilan korjaamiseksi ehdittiin jo vuonna 2011 käynnistää hankesuunnitelma, ja huvilassa teetettiin kosteustekninen kuntotutkimus, vesikaton kuntotarkastus ja hormitutkimukset. Tarkoituksena oli korjata rakennuksen vauriot ja mahdollistaa sen kesäkäyttö. Sittemmin huvila päätyi kaupungin myytävien kohteiden listalle ja korjaushanke keskeytettiin.
Kustannusarvio remontille oli parin vuoden takaisessa hintatasossa yli miljoona euroa.
Laajasaloon muuttaa koko ajan uusia asukkaita."
Rauno Pentin ehdotus on nyt yksi Omastadi-hankkeessa jäljellä olevista suunnitelmista. Helsingin suurpiireille on kullekin kohdennettu Omastadin 4,4 miljoonasta eurosta omat budjetit, joiden pohjalta suunnitelmia voidaan toteuttaa. Summat on jaettu suurpiirien asukasmäärän mukaan.
– Tällä hetkellä tehdään kustannusarvioita siitä, mitä nämä 365 jatkoon päässyttä suunnitelmaa tulisivat maksamaan. Kaupunkilaiset pääsevät syksyllä äänestämään, mitkä suunnitelmista heidän mielestään toteutetaan, kertoo kaakkoisen suurpiirin ja Vuosaaren stadiluotsi Pauli Saloranta
Pentti haluaisi, että huvila kunnostettaisiin Laajasalon identiteettiä vahvistavaksi yhteiseksi kulttuuri- ja kokoontumispaikaksi. Samalla se palvelisi muutakin Kaakkois-Helsinkiä, konsertteihin väkeä tulisi kauempaakin.
– Laajasaloon muuttaa koko ajan uusia asukkaita. Huvilan käyttöönotto vahvistaisi heille Laajasalon identiteettiä. Olen laittanut Omastadiin lähettämästäni suunnitelmasta tietoa Laajasalon Facebook-ryhmään. Siellä asiaan on reagoitu tosi innokkaasti, viesteistä välittyy selvä tahto huvilan kunnostamiseksi. Väkeä on jo ilmoittautunut tulemaan talkoisiin, jos sellaisia tarvitaan, Pentti iloitsee.
Toteuttamiskelpoisen kunnostamissuunnitelman tekoon voisivat Pentin ehdotuksen mukaan osallistua myös Laajasalo-Degerö-seura ja muut kiinnostuneet laajasalolaiset.