Malmin kentässä taas uusi käänne: "Hyvä, että valitustie on olemassa" – vihreiden kärkipoliitikko uskoo silti, että lapio lyödään maahan 2025

Helsingin kaupunki on luvannut suojella Malmin lentoaseman alueen ominaispiirteet asemakaavalla. Päivi Tuovinen

Kaisa Paastela

Malmin lentoaseman puolustajat ovat vannoneet, etteivät he jätä kiveäkään kääntämättä kentän ilmailutoiminnan säilyttämiseksi.

Keskiviikkona Malmin ystävät kertoi valittaneensa valtion toiminnasta kenttäasiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistumeen. Valitus kohdistuu Helsingin yleiskaavan hallinto-oikeuskäsittelyissä tehtyihin yhdistyksen ja sen jäsenten perusoikeuksien loukkauksiin.

Onko Malmin kenttä ihmisoikeusasia, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr.)?

– Kuulostaahan se erikoiselta, mutta nyt sitten kuullaan ratkaisusta, että onko Malmin kenttä ihmisoikeusasia, Kivekäs naurahtaa.

– Tärkeää tietysti, että tällainen valitusoikeus on olemassa, hän lisää.

Viime viikolla Malmin kohtalosta käytyyn vääntöön tuli myös yksi osanen lisää, kun ympäristöministeriö palautti kentän suojeluesityksen ely-keskukseen. Suojeluesityksen hylkäämisestä oli valittanut Malmin ystävät ry.

Otso Kivekäs toteaa, että perustelut ovat olemassa ja ne kirjataan ely-keskuksessa nyt vain tarkemmin.

– Sanoisin, että erikoinen ratkaisuhan tämä oli, ja aika sopivasti vaalien alla, Kivekäs kuittaa viitaten ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) ulostuloon asiassa.

Onko mahdollista, että jokin asia vielä kaataisi Malmille suunnitellun 25 000 ihmisen alueen?

– Mikäänhän ei ole mahdotonta, muotoilee Kivekäs.

Samalla hän muistuttaa, että eduskunnassa kansalaisaloite Malmin kentästä ei mennyt läpi, Helsingin kaikki puolueet ovat hyväksyneet asuinalueeksi muuttamisen ja korkein hallinto-oikeus hyväksyi yleiskaavan.

Helsingin Uutisten viime viikon lopulla julkistetussa verkkokyselyssä reilu enemmistö, 96 prosenttia, vastasi, että Malmin kenttä pitäisi säilyttää, sillä asuntoja mahtuu kyllä kaupunkiin. Vastaajia oli kaikkiaan 2786.

Rakentamisen haikailemisesta muualle Otso Kivekäs huomauttaa, että Helsinki aikoo rakentaa kaikki kaavoittamansa alueet. Ylimääräisiä varantoja ei ole.

Varsinainen asuntorakentaminen alkanee Malmin kentällä 2025 paikkeilla. Nyt tehdyt valitukset eivät siis välttämättä viivästytä rakentamista, Kivekäs toteaa. Kaupunki varautuu siihen, että asemakaavat puidaan myös hallinto-oikeuden eri asteissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  2. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  3. Energiayhtiön kilpailusta napsahti kaksi 5000 euron voittoa helsinkiläisille junnuseuroille – "Osa rahoista menee perheille, joilla tiukka taloudellinen tilanne"
  4. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  5. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  8. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  9. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  10. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  11. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  12. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  13. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia
  14. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  15. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  4. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  5. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  6. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  7. IS: Turkulainen Kristina ällistyi – Postissa tuli kirje ja 1200 dollaria presidentti Donald Trumpilta
  8. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  9. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  10. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  13. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  14. T24: Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: Paluu Tallinnaan on paluu juurille
  15. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.