Helsinki haluaa hävittää kaniinit, minkit ja tukun töykeitä kasveja – tässä syy

Villiintyneet citykanit ovat tehneet tuhojaan muun muassa Hietaniemen hautausmaalla. Kukkia on syöty ja hautakiviä kaatunut. Arkisto / Sirpa Repo

toimitus

Helsingin kaupunki haluaa päästä eroon haitallisia vieraslajeista erityisesti arvokkaissa luontokohteissa ja niiden läheisyydessä. Erittäin haitallisia lajeja ovat muun muassa jättiputket, kurtturuusu ja jättipalsami sekä kaniini, minkki ja espanjansiruetana.

Helsingin vieraslajiohjelmassa hävitettäviksi on luokiteltu 25 kasvilajia ja viisi eläinlajia. Uutta vieraslajien torjunnassa huomioitavaa aineistoa saatiin kaupungin teettämistä uhanalaisten luontotyyppien kartoituksista vuosina 2017 ja 2018.

Vuonna 2017 noin 80 kohteessa 400:sta havaittiin vieraslajeja. Vuonna 2018 kartoitettiin 590 uhanalaista luontotyyppiä, joista noin 140:ssä havaittiin vieraslajeja.

Joissakin lehtometsissä jättipalsamin osuus kasvillisuudesta oli jopa 50 prosenttia. Myös esimerkiksi amerikanhorsma, idänkanukka, terttuselja ja lupiini olivat paikoin runsaita.

Lampareesta pyydettiin viime vuonna lähes 1 000 kiloa hopearuutanoita."

Kaupunki kouluttaa muun muassa Staran viherammattilaisia sekä puistokummeja vieraskasvilajien tunnistamiseen ja torjuntaan.

Kaupunki torjuu luonnonsuojelualueilla ja arvoniityillä kaikkia vieraslajeja. Metsänhoitotöissä poistetaan etupäässä puuvartisia vieraslajeja. Puistoista on pyydetty kaniineja ja rottia. Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen länsiosassa olevasta lampareesta pyydettiin viime vuonna lähes 1 000 kiloa hopearuutanoita.

Helsingin kaupunki on torjunut haitallisia vieraslajeja myös saarissa, ranta-alueilla, uimarannoilla, venesatamissa sekä Rastilan leirintäalueella. Vuoden 2018 aikana jatkettiin jättiputken ja kurtturuusun torjuntaa. Lisäksi ulkoilusaarissa on torjuttu jätti- ja japanintatarta, isotuomipihlajaa, kanukkaa ja terttuseljaa sekä muutamilla ranta- ja kosteikkoalueilla jättipalsamia.

Kaupunki järjestää vieraslajitalkoita yhteistyössä asukkaiden, yritysten, järjestöjen ja oppilaitosten kanssa. Lisäksi vieraslajien torjunnassa ovat olleet apuna sosiaali- ja terveystoimialan avotyötoiminnan ryhmät. Asukkaille on annettu neuvontaa ja apua myös omien talkoiden järjestämisessä. Kaupunki on auttanut muun muassa kasvijätteen hävittämisessä.

Kaupunki käytti haitallisten vieraslajien torjuntaan vuonna 2018 noin 334 000 euroa. Vuonna 2017 summa oli 397 000 euroa. Vieraslajeja torjuttiin kuitenkin enemmän muiden hoitotöiden yhteydessä.

Vieraslajitalkoot

Kevään ensimmäiset vieraslajitalkoot järjestetään Laajasalon Stansvikissä 22. toukokuuta kello 17–20. Talkoisiin pyydetään ilmoittautumaan etukäteen tarjoilujen määrän varmistamiseksi. Ilmoittautumisohjeet ja talkoopäivämäärät löytyvät osoitteesta http://www.luontoaskel.fi/tapahtumat Helsingissä järjestettävistä vieraslajitalkoista löytyy tietoa myös sivustolta https://hyvakasvaa.fi/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  2. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  3. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  4. Turvatalo auki kesälläkin
  5. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  6. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  7. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  8. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  9. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  10. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  11. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  12. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  13. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  14. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  15. Pörröisiä palleroitaan suojelevista linnuista vaaraa Helsingissä – "Koirasvaris voi iskeä lakittomaan päähän verihaavan"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  3. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  4. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  7. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  8. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  9. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  10. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  11. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  14. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  15. Miehen auto takavarikoitiin – poliisi syystä: "Rikoskierteen katkaisemiseksi"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.