Vihapuhe tuomitaan sunnuntaina Mellunmäen moskeijan edustalla – "Väkivalta ei kuulu Suomeen"

Jari Pietiläinen

Helsingin Mellunmäessä sijaitsevan moskeijan edustalla järjestetään ensi sunnuntaina vihapuheen tuomitseva Kaveria ei jätetä -tapahtuma.

Sunnuntaina kello 13–15 pidettävän tapahtuman tarkoituksena on julkisesti tuomita vähemmistöön kohdistuva vihapuhe ja herättää keskustelua viharikosten ja rasististen rikosten tutkinnasta Suomessa.

Mellunmäen moskeija on joutunut maaliskuun aikana toistuvien hyökkäysten kohteeksi. Moskeijan seinään on muun muassa töhritty sanat "fuck islam", Uuden-Seelannin Christchurchin moskeijaan kohdistuneen iskun jälkeen sana "rapers" ja viikko iskun jälkeen sanat "remove kebab".

Ilkivallanteot alkoivat Christchurchin moskeijaan tehdyn terroristi-iskun jälkeen.

Joukko aktiivisia kansalaisia haluaa nostaa vihapuheen aiheen esille.

– Kun huomaamme, että joku tarvitsee apua, meidän tulee mennä väliin. Mene väliin niin somessa kuin torillakin. Suomen menestys on aina perustunut luottamukseen ja ihmisyyden kunnioittamiseen sekä toistemme auttamiseen. Ei sallita väkivaltaa, sillä se ei kuulu Suomeen, järjestäjät luonnehtivat.

Resalat islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Paula Kemell pitää tilaisuuden järjestämistä erittäin tärkeänä.

– Tällainen solidaarisuuden osoitus vahvistaa koko yhteiskunnan yhteenkuuluvuutta ja saa toivottavasti muslimien lisäksi myös kaikki muut tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja tasa-arvoisiksi Suomen kansalaisiksi. Vihapuhetta ei tule sallia missään muodossa, Kemell sanoo.

Tapahtuman aikana kuullaan puheenvuoroja poliitikoilta ja eri uskontokuntien edustajilta. Osallistujat voivat myös jättää oman rauhanviestinsä moskeijan aitaan.

Tapahtumassa puhuvat muun muassa Sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, kansanedustaja Ozan Yanar (vihr.), kirjailija Elina Hirvonen sekä toimittaja Ina Mikkola

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut