Hyvä Suomi! Asumme edelleen maailman onnellisimmassa maassa – ero muihin on entistä suurempi

YK julkaisi uuden onnellisuusraportin keskiviikkona ja Suomi loistaa toistamiseen listaykkösenä.

Suomi on toisen kerran peräkkäin valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Riitta Ketola

Crista Lassfolk-Feodoroff

Suomi on toisen kerran peräkkäin maailman onnellisin maa, kertoo YK:n tuore onnellisuusraportti. Ykköspaikka tuli tänä vuonna entistä suuremmalla erolla muihin.

Tänään keskiviikkona julkaistu kansainvälinen The World Happiness Report -tutkimus listaa yhteensä 156 maata niiden onnellisuuden mukaan, perustuen muun muassa elinajanodotteeseen, sosiaaliseen tukeen ja korruptioon.

Näitä tekijöitä ei kuitenkaan käytetty varsinaisesti onnellisuuden mittaamiseen, vaan tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista.

Järjestys ei siis perustu perinteiseen onnellisuuden tuntemiseen vaan mitattavissa oleviin tosiasioihin.

Tällä kerralla raportti painottaa yhteiskunnallisen kehityksen osuutta onnellisuuteen: miten onnellisuus on lisääntynyt viime vuosina, kun sitä tarkastellaan myös teknologian, sosiaalisen normiston, konfliktien ja hallituksen politiikan näkökulmasta.

Onnellisuusraportti julkistettiin nyt 7. kerran.

Maailman onnettomin maa on listauksen mukaan Etelä-Sudan.

Pohjoismaat ovat sijoittuneet onnellisuusraportissa kärkisijoille siitä lähtien, kun se julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012.

Suomi oli ennen kahta ykköspaikkaansa 5. sijallavuoden 2017 tilastossa.

Maailman onnellisimmat maat Top 10 (suluissa viime vuoden sijoitus):

1. Suomi (1.)

2. Tanska (3.)

3. Norja (2.)

4. Islanti (4.)

5. Alankomaat (6.)

6. Sveitsi (5.)

7. Ruotsi (9.)

8. Uusi-Seelanti (8.)

9. Kanada (7.)

10. Itävalta (12.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  2. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  3. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan
  6. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  7. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  8. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  9. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  10. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  11. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  12. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  13. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  14. T24: Tallinnan Teletorn viettää viikonloppuna 40-vuotissyntymäpäiviään
  15. Painajaismainen moka oikeustieteellisen pääsykokeessa – Yle: Voi viedä opiskelupaikan jo hyväksytyiltä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  2. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  3. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  4. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  5. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  6. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  7. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  8. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  9. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  10. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  11. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  12. T24: Keksijä Janne Käpylehto on reissannut Tallinnaan, vaikka minkälaisella kulkupelillä – Tänä vuonna vuorossa oli aurinkosähkökäyttöinen vene
  13. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  14. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  15. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.