Kuvat: Poliisi tutkii Longinojan öljypäästöä ympäristörikoksena – jäljet johtivat rikollisten suosimalle pysäköintipaikalle

Taimenpurona tunnetulla Longinojalla sattui viime viikonloppuna päästö, jota poliisi tutkii ympäristörikoksena. Pelastuslaitos patosi päästöalueen viikonloppuna. Poliisi

Aapo Siippainen

Poliisi epäilee, että Tapanilassa sijaitsevassa Longinojassa viikonloppuna havaittu öljymäinen on aine on peräisin kuorma-autosta.

HSY:n tekemässä putkikartoituksessa päästölähde paikantui raskaiden ajoneuvojen pysäköintipaikalle Puistolaan.

Poliisin mukaan alueella on ollut pysäköitynä kuorma-auto, josta on anastettu polttoainetta. Anastuksen yhteydessä polttoaineen epäillään valuneen maahan ja siitä sadevesiviemärin kautta Longinojaan.

– Saadun tiedon mukaan alueella pysäköitynä olleesta kuorma-autosta on anastettu aiemminkin polttoainetta. Tapahtumapaikalta löydettiin maanantaina muoviletku, jota epäillään käytetyn aiemmin dieselöljyn anastamisessa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Sampsa Marttila Helsingin poliisilaitokselta.

Tämän hetkisen arvion mukaan päästömääräksi on arvioitu 10–30 litraa. Mahdollisia ympäristöhaittoja selvitetään yhteistyössä ympäristöviranomaisten kanssa.

– Toistaiseksi poliisin tietoon ei ole tullut ympäristöhaittoja.

Kaikki päästöön ja polttoaineen anastukseen liittyvät havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisille (virka-aikana) numeroon 0295 475 548 tai sähköpostitse talousrikosvihje.helsinki@poliisi.fi

Longinoja tunnetaan taimenpurona, jota on viime aikoina kunnostettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  2. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  3. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  4. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  5. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  6. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  7. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  10. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  11. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  12. Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa
  13. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  14. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  15. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  6. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  7. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  8. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  9. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  10. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  11. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  12. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  13. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  14. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  15. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.