Huumeiden piikitystila törmäsi Helsingissä lakiin – kaupunki haluaa nyt oman erillislain

KATUKUVA Huumehaittojen vähentämiseksi suunnitellut pistostilat eivät olekaan läpihuutojuttu, koska huumeiden hallussapito ja käyttö ovat rikoksia.

Huumeita piikitetään esimerkiksi julkisissa vessoissa ja puistoissa ja neuloja saattaa löytyä lasten ulottuvilta. Muun muassa tällaisia huumehaittoja kaupunki haluaisi vähentää piikittämiseen osoitetulla tilalla. Toni Forssell

Kaisa Paastela

Helsinkiin on suunniteltu huumeidenkäyttäjille valvottuja pistostiloja, jossa he voivat vapaasti piikittää omia huumeitaan. Kaupungin ylläpitämissä tiloissa voitaisiin tarjota apua ja neuvontaa, mutta ei puututtaisi henkilön huumeiden käyttöön.

Asiasta 1. helmikuuta valmistuneen selvityksen mukaan nykylainsäädäntö ei kuitenkaan mahdollista huumausaineiden käytön sallimista kaupungin tiloissa.

Helsinki suunnittelee nyt tekevänsä esityksen valtioneuvostolle uudesta erillislaista, joka sallisi käyttöhuoneen kokeilun. Kaupunginhallitus käsittelee lainsäädäntöaloitteen tekemistä maanantain kokouksessaan.

Erillislaissa olisi säännökset ainakin siitä, onko huumausaineiden käyttäminen ja hallussapito rangaistavaa käyttöhuoneen tiloissa, mitkä ovat henkilökunnan velvollisuudet sekä oikeudet suhteessa käyttäjiin – erityisesti yliannostustilanteissa. Laki määrittäisi muun muassa sitä, voiko henkilökunta avustaa käyttäjää pistämisessä, ilmenee kaupunginhallituksen asiakirjoista.

Lisäksi laissa selvennettäisiin esimerkiksi se, miten käyttöhuoneet rahoitetaan, miten käyttäjien sekä henkilökunnan turvallisuudesta huolehditaan, sekä onko poliisilla ja syyttäjällä oikeus saada tietoa henkilökunnalta, mikäli käyttöhuoneessa epäillään tapahtuneen rikos.

Kaupungin mukaan piikitystiloja selvittäneen työryhmän raportti on perusteellinen.

Työryhmä on todennut, että valvottu huumeiden käyttöön tarkoitettu tila voisi olla hyödyllinen. Hyvin kohdennettuna ja toteutettuna erillistila todennäköisesti vähentäisi huumeiden käytöstä aiheutuvia suoria terveyshaittoja ja oheissairastavuutta, lisäisi huumeidenkäyttäjien terveystaitoja ja sosiaalista osallisuutta, sekä vähentäisi alueellisesti huumeiden käytöstä aiheutuvia häiriöitä.

Työryhmän mukaan Euroopassa on kokemuksia käyttötilojen myönteisistä vaikutuksista ja Helsingissä on tarvittava osaaminen yksikön toteuttamiseen.

Selvitystyössä oli mukana sosiaali- ja terveydenhuollon ja kaupunginkanslian asiantuntijoiden lisäksi poliisin, THL:n, järjestöjen ja kokemusasiantuntijoiden edustajia.

Kaupungin mukaan erillislain säätämistä on pidettävä Helsingin kannalta tavoittelemisen arvoisena asiana, koska pistostila todennäköisesti toisi terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.

Myös ulkomaiset kokemukset puoltavat lainsäädäntöaloitteen tekemistä ja hankkeeseen vaikuttamista valtakunnan tasolla. Kokeilusta saataisiin lisäksi arvokasta tietoa.

Lue myös: Valtuusto päätti marraskuussa 2018 äänestyksen jälkeen, että huumeidenkäyttäjien pistostiloja kokeillaan Helsingissä. Asiasta oli valtuustoaloitteen tehnyt Kati Juva (vihr.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  2. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  3. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  4. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  5. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  6. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  7. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  8. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  9. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  10. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  11. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  12. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  13. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  14. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon
  15. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  4. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  5. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  6. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  9. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  12. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  13. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  14. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.