Ylen haastattelema Antti Rinne: "Outo ratkaisu"– Halla-aho: "Puolitoista vuotta liian myöhään"

Oppositiojohtaja Antti Rinne piti eroa outona ratkaisuna. Johanna Erjonsalo

toimitus

Suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) kommentoi Ylelle hallituksen eroa outona ratkaisuna.

– Aika outo ratkaisu sinällään päätyä hakemaan eroa tässä tilanteessa, kun vaaleihin on muutama viikko aikaa. Samaan aikaan pitäisi olla poliittista valmistelua esimerkiksi EU-puheenjohtajuuskaudelle. Toivon nyt, että presidentti miettii, miten tässä mennään eteenpäin, Rinne sanoo Ylelle.

Rinne arvostelee hallitusta siitä, että se on tuonut härkäpäisesti eduskuntaan esityksiä, jotka eivät ole täyttäneet perustuslain edellytyksiä.

Rinne sanoo, että olisi toivonut hallituksen löytäneen soteen ratkaisun tämän vaalikauden aikana.

Ilta-Sanomille Rinne sanoi, että pitää Sipilän toimintaa sote-uudistuksen ja hallituksen eron suhteen "lapsellisena".

– Vähän lapsellista touhua, mitä minun mielestäni voi olla hieman vaikea ymmärtää. Kyllä näissä tehtävissä pitää tietää, varsinkin jos istuu pääministerin paikalla, että kritiikkiä tulee erilaisista näkökulmista, Rinne sanoi IS:lle.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho kommentoi hallituksen eroa Twitterissä:

– Hallituksen päätös erota on toki sinänsä oikea mutta tulee puolitoista vuotta liian myöhään.

– Lähtevätköhän Sipilä ja Orpo nyt tekemään väkevää oppositiopolitiikkaa?

Ilta-Sanomille Halla-aho lisäsi, että hallituksen kaatuminen oli nähtävissä.

– Uskoisin, että kyse on ennen kaikkea keskustan ja osin kokoomuksenkin vaalipaniikista, sanoi Halla-aho IS:lle.

Aiheeseen liittyvää

  1. Hallituskumppani Simon Elo: "Pääministeri on tehnyt päätöksensä" 8.3.2019 11:06
  2. Hallitus kaatuu – Juha Sipilä pyytää eroa, syynä soten kaatuminen 8.3.2019 9:44
  3. Paavo Arhinmäki: Sipilän eropäätös tuli kumppaneiden tietoon tekstarilla – "Yritysjohtajalla on näköjään yritysjohtajan toimintatapa" 8.3.2019 10:46
  4. Haavisto: Sote-uudistuksen toteuttaminen seuraavan hallituksen tehtävä 8.3.2019 10:51

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut