Sähkötupakka ei saa maistua hyvältä – makunesteiden myynti yritetään kieltää Helsingissä

NÄKEMYSERO Helsinkiläisen sähkötupakkakauppiaan mukaan viranomaiset ovat kieltotoimineen heppoisella pohjalla.

Sähkötupakoissa höyrytellään nikotiininestettä, jota maustetaan erilaisilla makunesteillä. Makuja on satoja erilaisia. Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Helsingin ympäristöterveysyksikkö haluaa kieltää niin sanottujen makunesteiden myynnin helsinkiläisissä sähkötupakkakaupoissa.

Yksikkö on tehnyt tarkastuskäyntejä sähkötupakkakauppoihin ja esittää kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaokselle, että nikotiinittomien makunesteiden myynti kielletään neljässä sähkötupakkakaupassa 15 000 euron uhkasakon voimalla.

Sähkötupakoissa höyrytellään nikotiininestettä, johon lisätään makunesteitä.

– Tupakkalain mukaan kuluttajalle ei saa myydä tai muutoin luovuttaa sähkösavukkeessa käytettäväksi, höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä, joissa on tunnusomainen tuoksu tai maku. Näillä tuoksuilla ja mauilla tarkoitetaan kaikkia muita makuja ja tuoksuja paitsi tupakan makua ja tuoksua, selostaa ympäristöterveysyksikön vs. terveysinsinööri Anna Petäjäniemi

Nämä päätökset ovat ensimmäiset Helsingissä."

Hänen mukaansa tuoksujen ja makujen sekä tietyntyyppisten lisäaineiden kieltämisen tarkoituksena on vähentää tupakkatuotteiden houkuttelevuutta erityisesti nuorten keskuudessa. Tarkoituksena on siten se, etteivät alaikäiset alkaisi käyttää sähkösavukkeita eikä niistä muodostuisi alaikäisille väylää tupakoinnin aloittamiseen.

– Liikkeet ovat vastineissaan vedonneet siihen, että nämä makunesteet ovat elintarvikkeita. Tuote voi olla samanaikaisesti sekä elintarvikelainsäädännön alainen hyödyke, että tupakkalain alainen höyrystettäväksi tarkoitettu nikotiiniton neste.

Makunesteiden myynnin kieltäminen neljässä myymälässä perustuu tuotteiden todellisen käyttötarkoituksen arviointiin. Kaikki neljä liikettä on sähkösavukkeiden erikoisliikkeitä ja niillä on siitä johtuva yhteys tupakkalaissa tarkoitettuihin tuotteisiin. Ympäristöpalveluiden näkemyksen mukaan näitä nyt kiellettäviä makunesteitä voidaan käyttää sähkösavukkeissa.

– Nämä päätökset ovat ensimmäiset Helsingissä. Helsinki ottaa valvonnassaan huomioon sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran laatiman ohjeistuksen, Petäjäniemi sanoo.

Tarkastukset perustuvat Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelmaan.

Luetaanko täällä lakia vai virkamiehetkö asioista päättävät."

Yksi liikkeistä, joille uhkasakkoa esitetään, on sähkösavukkeita ja sähkösavuketarvikkeita myyvä Puff Helsinki Sörnäisissä. Puffin toimitusjohtaja Teemu Sarapaltio sanoo, että Valvira ja Helsingin ympäristöterveysyksikkö pyrkivät määrittelemään tuotteen käyttötarkoituksen, eli elintarvikemakujen ja aromitiivisteiden, niiden myyntipaikan mukaan.

– Valviralla ei tässä ole lakia takana. He yrittävät silti kaikin mahdollisin keinoin saada makuainekieltoa sähkötupakkakauppoihin.

Uhkasakkoja on jo aiemmin määrätty muualla Suomessa vastaavilla perusteilla, mutta päätöksistä on valitettu hallinto-oikeuksiin ja uhkasakkojen toimeenpano on keskeytetty.

– Katsotaan nyt näissä Helsingin tapauksissakin, että luetaanko täällä lakia vai virkamiehetkö asioista päättävät näkemyksensä perusteella. Me olemme valmiita katsomaan asian loppuun asti EU-oikeuteen asti, jos uhkasakko määrätään, Sarapaltio jatkaa.

– Elintarvikearomit (makunesteet ja -tiivisteet) on tarkoitettu ruokien ja juomien maustamiseen, eikä niitä voida sellaisenaan käyttää sähkötupakassa.

Suomi on Sarapaltion mukaan lähes ainoa EU-maa, jossa nikotiinivalmisnesteen makuna saa olla vain mauton tai tupakanmakuinen.

– Perustuslaki ei anna mahdollisuutta määritellä myyntipaikan mukaan, missä elintarvikemakuja saa myydä. Kyseessä on siis ilmiselvä syrjintä. Laki ei kiellä elintarvikemakujen myyntiä, vaan kyseessä on Valviran virkamiehistön linjaus, Sarapaltio sanoo.

Valviran lakimies Isabella Lencioni vahvistaa Helsingin Uutisille, että Hämeenlinnassa, Kotkassa ja Porissa on viime vuonna annettu vastaavat makunesteiden myyntikieltopäätökset sähkötupakkakaupoille.

– Näistä on parhaillaan kolme valitusasiaa vireillä Hämeenlinnan, Itä-Suomen ja Turun hallinto-oikeuksissa, Lencioni kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  2. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  3. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  6. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  7. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  8. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  9. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  10. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  11. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  12. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  13. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  14. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  15. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  2. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  3. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  4. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  5. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  6. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  7. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  11. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  12. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  13. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  14. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  15. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.