Yhä useamman kolmekymppisen naisen on tyydyttävä tapailusuhteisiin, kertoo HS – "Miesten markkinat"

Perheen perustamisiässä olevien naisten on yhä vaikeampaa löytää vakituisempaa suhdetta, joissa mies haluaisi sitoutua, kertoo Helsingin Sanomat

Lehti on haastatellut kolmea upeaksi uranaiseksi kuvailtua, hieman alle kolmekymppistä naista, joiden mukaan miehiä kyllä löytyy treffiseuraksi ja heidän kanssaan tehdään asioita, joita vakiintuneet pariskunnat tekevät.

Ihastuminen kuitenkaan ei johda parisuhteeseen, sillä lopulta mies ei halua mitään pysyvää. Pahimmillaan deittikumppani jopa "ghostaa" eli katoaa kuin tuhka tuuleen kaikissa viestikanavissa.

– Olen juossut treffeillä ja viettänyt vuosia määrittelemättömissä suhteissa, joissa käydään yhdessä syömässä ja ollaan makutuomareina silmälasiostoksilla. Olen saanut lunta tupaan niin paljon, että aika ajoin on usko meinannut mennä, avautuu "Elina" kokemuksistaan HS:n haastattelussa.

"Tiina" puolestaan on kauppatieteen maisteri, joka ei ole koskaan seurustellut. Hänen mukaansa deittimaailmassa vallitsee "miesten markkinat".

Naisten mielestä deittisovellukset ovat yksi syy miesten kyvyttömyyteen sitoutua. Tinderin perusteella voi saada kuvan, että mahdollisuuksia on loputtomasti.

Helsingissä on myös määrällisesti nuoria naisia selvästi enemmän kuin miehiä, koska kaupunkiin muuttaa opiskelemaan enemmän naisia.

Naiset kertovat lehdelle varautuneensa elämään koko ikänsä sinkkuina. Parisuhteen puuttuminen vaikuttaa myös perhehaaveisiin. Kaksi naisista kertoo pohtineensa ajatusta lapsen hankkimisesta yksin.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut