Kuvat: Rahaa takova suomalaisfirma rakentaa tornitalon Helsinkiin, perustaja on nykyään miljardööri – "Eleetöntä tyylikkyyttä"

Planmecan uusi tornitalo Sorvaajankadun puolelta. Havainnekuva. JKMM Arkkitehdit

Jussi Vehkasalo

Maailman johtaviin hammashoitolaitteiden valmistajiin kuuluva Planmeca aikoo rakentaa Herttoniemen yritysalueella sijaitsevan pääkonttorinsa ja muiden tilojensa yhteyteen uuden toimitalon, jonka kruununa on noin 16-kerroksinen torniosa. Planmecan perustanut ja käytännössä tyhjästä luonut Heikki Kyöstilä on nykyisin yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä. Hänellä on miljardien omaisuus.

Talon arkkitehtuurissa tavoitellaan rakennuksesta tehdyn viitesuunnitelman mukaan "aikaa kestävää eleetöntä tyylikkyyttä". Kaksi ensimmäistä kerrosta ovat pohja-alaltaan isoja ja ne ulottuvat Sorvaajankadulta Asentajanpuistoon saakka.

Asentajan- ja Sorvaajankadun kulmatontille suunnitellun rakennuksen torniosaan tulisi pääasiassa toimistotiloja. Pääkonttoritasoiseen uudisrakennukseen on tarkoitus sijoittaa myös showroom-tilat, neuvottelu- ja koulutustiloja sekä iso henkilöstöravintola.

Uusi rakennus turvaa Planmecan voimakkaasti kasvavan toiminnan jatkumisen Herttoniemessä.

Uudisrakennus liittyy kellarin ja ensimmäisen kerroksen tasolla nykyiseen rakennukseen. Parkkipaikkoja rakennetaan myös kellariin ja pihakannen alle. Rakennuksen pääsuunnittelija on arkkitehti Juha Mäki-Jyllilä JKMM Arkkitehdeista. Hanke edellyttää asemakaavan muutosta, joka on jo laitettu vireille.

Planmeca on perustettu vuonna 1971 ja sen Herttoniemessä sijaitseva tuotanto-, varasto- ja toimistorakennusten kokonaisuus on valmistunut pääosin 1990-luvulla. Uudisrakennus Sorvaajankatu 7:ään valmistui vuonna 2011.

Planmecan rakennushankkeet ovat olleet aiemmin julkisuudessa reilu vuosi sitten, kun hallinto-oikeus torppasi yhtiön Meri-Rastilan Lohiniemenrantaan meren äärelle suunnitteleman koulutuskeskuksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  2. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  3. Helsingin koronalasku ensi vuonna "suorastaan dramaattinen" – työttömien määrä lisääntyi puolessa vuodessa 10 000:lla
  4. Muumit juhlivat Kansallismuseossa
  5. Hopeatöiden suurmestarin Bertel Gardbergin näyttely on avoinna Tuomiokirkon Kryptassa
  6. Vorschmack vegeksi – meilahtelaisravintola teki Mannerheimin klassikosta rohkean version
  7. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  8. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  9. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  10. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  11. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  12. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  13. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  14. Helsingin Taiteiden yö peruttiin, mutta paikallisesti järjestettävä tapahtuma valtaa Töölön – Luvassa musiikkia, tanssia ja kuvataidetta
  15. Pakilan Lidl avautui remontin jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  2. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  3. Nyt tuli suositus kasvomaskien käytöstä Helsingin joukkoliikenteeseen – Pormestari Jan Vapaavuori: "Kaupunki varmistaa, että vähävaraisilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen"
  4. Aatos Erkon penkki sai lähteä kun asemahallissa suitsittiin järjestyshäiriöitä – "Tilanne on selkeästi parantunut"
  5. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  6. Salkkarirooli voi joskus olla taakka – Hekan hallituksen uusi puheenjohtaja Jasmin Hamid oli politiikassa mukana jo ennen näyttelijän uraa
  7. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  8. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  9. T24: Kolme Tallinnan keskustahotellia menee remonttiin – Luvassa myös lisää irtisanomisia
  10. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  11. Helsinkiläinen kauppakeskus saa tänään peräti 6 uutta ravintolaa – katso lista tästä
  12. Lukijalta: Kasvomaskit ilmaiseksi eläkeläisille
  13. "Ihmisruumiin" osat olivatkin karhun käpälät – näin poliisi selittää virhetulkinnan
  14. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  15. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.