”Jätöksiä on kaduilla ihan liikaa” – Koirien määrä on kasvanut Helsingissä jopa väkilukua nopeammin

KEVÄT Koirien määrä kasvaa Helsingissä huimasti – samoin pökäleiden määrä kaduilla.

Kurkimäkeläinen Mirva Koistinen haluaa, että kaikki koiranomistajat keräisivät lemmikkiensä kakat pois kaduilta. Koistisen Jami-koira on samaa mieltä. Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Jokatalviset koirankakat pulpahtavat lumien sulaessa jälleen helsinkiläisten kauhisteltaviksi.

Koiria on nyt enemmän kuin koskaan.”

Ihmettelyn aihetta riittääkin vuosi vuodelta enemmän, sillä koirien määrä kasvaa Helsingissä suhteellisesti jopa kaupungin väkiluvun kasvua nopeammin.

Kaupungin vuonna 2017 tekemässä tutkimuksessa ilmeni, että pääkaupungissa on peräti 30 000 koiraa. Määrä paisuu edelleen.

– Kyllä kiistämätön tosiasia on se, että meillä on nyt enemmän koiria kuin koskaan, myöntää Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen

– Kunnittaista koiramäärää on vaikea sanoa tarkkaan, mutta jos Kennelliitto ryhtyy hoitamaan virallista koirarekisteriä, silloin helsinkiläistenkin koirien määrä selviää.

Alkuviikosta Kivikon koirapuistossa monirotuista Jami-koiraansa ulkoiluttanut Mirva Koistinen vahvistaa Lehkosen havainnon oikeaksi.

– Kyllä koirien määrä on minun mielestäni lisääntynyt. Samoin koirankakkojen määrä, niitä on kaduilla ihan liikaa. Kyllä koiranomistajien pitäisi ymmärtää kerätä jätökset pois, kertoo Kurkimäessä asuva Koistinen.

– Minulla on aina takintaskussa kakkapusseja mukana.

Koistinen kritisoi Helsingin tapaa hoitaa koirapuistoja.

– Ei tätäkään puistoa koskaan hoideta eikä kunnosteta. Viimekin syksynä haravoin itse täältä puiden lehtiä pois. Onneksi koirien ulkoiluttajat eivät sentään jätä koirankakkoja tänne puistoon, vaan keräävät ne roskikseen, Koistinen huokaa.

Helsingissä koirien jätösten kerääminen ei ole viitsimiskysymys, vaan siihen velvoittaa järjestyslain 14. pykälä.

– Keräämistä varten kannattaa ottaa mukaan pusseja tai keräin, jonka voi laittaa lähimpään yleiseen roska-astiaan. Lain noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkorangaistukseen, kaupunki muistuttaa.

Luontoon jäävien torttujen, köntsien ja pökäleiden maatuminen riippuu ulkoilman lämpötilasta.

Maatumisesta huolimatta koirien ulosteista on löydetty muun muassa erilaisia loisia ja suolinkaisia. Lisäksi ripuli- ja oksennustaudin aiheuttavasta giardia-alkueläimestä on olemassa myös koirasta ihmiseen tarttuvia kantoja.

Rokotetun ja täysin terveenkin lemmikin uloste voi aiheuttaa muun muassa vatsavaivoja, esimerkiksi jos koira astuu kakan päälle ja nuolee tassuaan.

Joillain koirilla on myös paha tapa nuolla tai syödä toisten koirien ulosteita.

Aiheeseen liittyvää

  1. Tässä ovat Suomen suosituimmat koirarodut 2018 – cockerspanieli Lotta ei mahdu listalle, mutta omistajalleen Katjalle ja perheen lapsille se on maailman paras koira
    25.2.2019 20:00
  2. Suolinkaiset, giardia-loinen – Monta hyvää syytä kerätä tautipesäke pois ympäristöstä
    21.2.2019 13:55
  3. Koirien rekisteröinti tulee pakolliseksi – taustalla pentutehtailu ja irrallaan olevat koirat
    15.2.2019 19:45
  4. Koirankakkasotaan kehitettiin uusi ase Hyvinkäällä – kohtasi heti ilkivaltaa
    18.11.2018 9:05
  5. Koirankakkatalkoot-ryhmä huhkii helsinkiläispuistossa – "Monen monta roskapussillista jo kerätty pois"
    10.4.2018 19:45
  6. Koiriin liittyviä järjestysrikkomuksia jo pitkälti yli 500 tänä vuonna – "Yleistyneet huomattavasti"
    14.12.2018 11:29
  7. Annika, 30, osaa hoitaa niin ihmisten kuin lemmikkienkin krempat – "Eläimet ovat taitavia peittämään vaivansa"
    6.1.2019 8:35

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut