"Suomalaisessa parisuhteissa näistä asioista ei puhuta" – laulaja Sini Yasemin nostaa esiin kipeän aiheen

Kun parisuhteessa toinen osapuoli kärsii jatkuvasti, myös toista sattuu.

Laulaja Sini Yasemin tietää tämän paremmin kuin hyvin. Hän on ollut suhteessa, jossa jatkuvasti sai tukea toista.

– Jos pitää olla jatkuvasti kannattelemassa toista, se on raskasta. Mä olen ollut se kannattelija, Yasemin toteaa.

– Se oli esimerkiksi minun kohdallani vaikea yhtälö. Olet kiertämässä ympäri Suomea keikoilla ja koko ajan on huoli toisesta. Eikä voi olla siinä vieressä auttamassa.

Kuten muusikoilla on tapana, Yasemin päätti purkaa tämän suhteen laulun sanoiksi. Siitä syntyi helmikuussa julkaistu single Epävakaa, jonka julkaisia laulaja jännitti suuresti.

– Se oikeasti pelotti. Mielenterveysongelmat parisuhteessa ovat kuitenkin Suomessa aika iso tabu. Ei niistä puhuta. Mutta en ole koskaan saanut niin paljon palautetta, kuin tästä biisistä sain. Ihmiset olivat tosi iloisia, että nostin sen tällä tavalla samaistuttavasti esiin. Se tuntui hyvältä.

Epävakaa antoi ensimmäiset tahdit Yaseminin debyyttialbumin Nimeä mut uudestaan julkaisussa. Laulaja innostuu silminnähden, kun levyn nimi otetaan puheeksi.

– Se kertoo musta ja asioista, joita mun pään sisällä tapahtuu. Se levy esittelee musta erilaisen puolen, jollaista ei tähän mennessä ole vielä nähty. Annan kuulijalle ikään kuin mahdollisuuden nimetä mut uudestaan. Kuulija saa päättä, että olenko kusipää vai uhri. Ja se on siistiä.

Yasemin on tunnettu räjähtävistä lavaesiintymisistään, mutta haastattelun teeman mukaisesti hän kertoo jälleen uuden puolen itsestään.

– Ihmiset tuskin tajuaa, että olen ihan super ujo ja kärsin kovasta esiintymispelosta. Myös sosiaaliset tilanteet, joissa on paljon tuntemattomia ihmisiä, uuvuttavat minut. Mutta heti kun pääsen lavalle ja kuulen musiikin, se katoaa.

Yasemin on viime vuosina tahkonnut uraansa kovaa vauhtia eteenpäin. Häntä on nähty omien kappaleidensa lisäksi muun muassa kesäkumibiisissä sekä runsaasti keikkalavoilla.

Nainen kertookin oppineensa levon merkityksen.

– Viime vuosi oli aika raskas. Nyt olen oppinut pitämään vähän paremmin taukoja ja ajattelin pitää vähän lomaakin.

– Tykkään tosi paljon kaupunkilomailusta ja eksyminen on mielipuuhaani. On tosi siistiä vaan harhailla ympäriinsä ja löytää itsensä mitä jännemmistä paikoista.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut