Elannon lapset kirmasivat vapaina Kalliossa ja tapaavat yhä toisiaan – "Se oli yhteisöllisyyttä ennen kuin koko sanaa oli keksitty"

MUISTOT Uusi Meidän Kallio -kirja kertoo, kuinka lapset seikkailivat kellareissa ja katoilla. – Saatiin vapaasti mennä, vaikkei temput aina olleetkaan järkeviä, kirjan tekemiseen osallistuneet kertovat.

Kun Elannon taloihin Kallion linjoille muutti uusia lapsia, he joutuivat rohkeuskokeeseen mankelituvassa.

Mankelin päällä oli 500 kilon painoinen rauta-arkku, joka liikkui edestakaisin.

– Kokelas laitettiin seinän ja mankelin väliin, kone käynnistettiin ja rauta-arkku lähestyi kokeenvalvojien tiukassa otteessa rimpuilevaa uhria, joka ei tiennyt arkun paluuliikkeestä, Matti Jauhiainen kertoo.

Tarina sisältyy uuteen Meidän Kallio -kirjaan (Into Kustannus 2019), johon Elannon taloissa asuneet 1940–1970-lukujen lapset ovat kirjanneet muistojaan.

Kirja keskittyy Viides linja 4:ssä ja Neljäs linja 3–5:ssä asuneiden lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta osansa saavat koko kortteli ja värikäs Kallio.

Talojen asukkaat muodostivat ison yhteisön. Vuonna 1955 kahdessa talossa asui yhteensä 851 henkeä, joista alle 18-vuotiaita oli 222. Lapsia, leikkejä, kepposia ja touhua siis riitti.

– Olemme yhä tiivis yhteisö, joka on kokoontunut 15 vuoden ajan Ravintola Kaisaniemessä, Tuula Malmström kertoo.

Porukkaa on jäljitetty Väestörekisterikeskusta myöten, ja listalla on 150 henkeä.

– Meillä heräsi ajatus, että tarinat pitäisi koota muistoksi lapsille. Kustantajan ansiosta kirja on levinnyt kirjakauppoihin ja kirjastoihin, Aarne Huhtanen valottaa.

Meidän Kallion noin 50 kirjoittajan tekstit vievät kellareista katolle ja rauniotontti Rauskilta lähikulmille. Kun pienissä yksiöissä ja kaksioissa asui kokonaisia perheitä, lapset viettivät aikaa ulkona ja ottivat koko korttelin haltuunsa.

Elantolaisuus liimasi väen yhteen, sillä monen vanhemmat olivat töissä osuusliikkeessä Hämeentien toisella puolella. Kaikki tunsivat tai ainakin tiesivät toisensa.

– Niin hyvässä kuin pahassa. Naapureita autettiin ja lasten perään katsottiin, mutta naapureiden asiat tiedettiin ja niistä juoruttiin, Huhtanen ja Malmström muistelevat.

– Se oli yhteisöllisyyttä ennen kuin koko sanaa oli keksitty, Huhtanen hymähtää.

– Minusta naapuriavun huippu oli, kun Irja syötti omasta tissistänsä oman Heikkinsä lisäksi Pekkaa tai vatsatautista Jokkea, joka tarvitsi äidinmaitoa, Aili Alanen kirjoittaa.

Viidennen linjan korkea tiilitalo on Elannon rakennuttama, ja se valmistui vuonna 1927. – Harva meistä enää asuu näillä kulmilla, mutta moni haaveilee, että muuttaisi takaisin, Tuula Malmström ja Aarne Huhtanen kertovat.

Talonmiehet paimensivat lapsia työnsä ohessa.

– Talvella talonmiehet jäädyttivät Rauskille mäen, jossa laskettiin pahvinpalasilla, kirjoittajat muistelevat.

– Kesällä pikkutytöt hakivat uikkarit, kun näkivät Lauri-talkkarin kaivavan esille vesiletkun pihan puhdistukseen. Samalla tytöt saivat vesisuihkauksen, muistaa Olli Keskinen

Jännittävintä ovat kertomukset kattokierroksista, jonne oli seurattava rohkeimpien perässä, ettei saanut ”mamiksen leimaa”.

– Paloportaat johtivat kahdeksankerroksisen talon katolle, ja portaiden yläpäästä oli komeat näkymät. Myönnän, että välillä pelkäsin, Tapani Aaltonen tunnustaa.

Ikävänä asiana lapsuudesta ovat Malmströmille ja Huhtaselle jääneet mieleen aikuisten rankka viinanjuonti ja lasten kuritus.

– Toisaalta lapsiin luotettiin. Saatiin vapaasti mennä, vaikkei temput aina olleetkaan järkeviä.

– Aikuisia kunnioitettiin ja kotiaskareet kuuluivat asiaan: kaupassa käynti, ruuanlaitossa auttaminen, tiskaaminen, roskien vienti, mattojen tamppaus ja pienempien vahtiminen.

Vaikka paljon on muuttunut, yksi asia Kalliossa on Malmströmin mukaan säilynyt.

– Kalliossa hyväksyttiin ennenkin kaikenlaiset ihmiset. Täällä elettiin sulassa sovussa.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut