Suomalaisen tuotantoyhtiön Gutsyn sekä Ylen uudessa kansainvälisessä suursatsauksessa Muumit seikkailevat kolmella kielellä.
Muumilaakso-animaation englanninkielisessä versiossa ääninäyttelijöinä on liuta kuuluisuuksia.
Muun muassa Gone Girl -elokuvasta tuttu Rosamund Pike on Muumimamma, komedianäyttelijänä tunnettu Matt Berry Muumipappa, Oscar-palkittu Kate Winslet Vilijonkka, Todella Upeeta -sarjan Jennifer Saunders Mymmeli ja brittiläinen nouseva tähti Bel Powley on Pikku Myy.
Suomenkielisessä versiossa esimerkiksi Satu Silvoa kuullaan Muumimammana, Joonas Nordman on Muumipeikko, Olavi Uusivirta näyttelee Nuuskamuikkusta ja Pikku Myylle äänensä on lainannut Kiti Kokkonen
Ruotsinkielistä Muumilaaksoa (Momindalen) tähdittävät muun muassa Carl-Kristian Rundman, Christoffer Sandberg, Maria Sid ja Saga Sarkola
Tove Janssonin rakastetut muumit nähdään sarjassa ensimmäistä kertaa 3D-animaatiohahmoina.
Ohjelman suomenkielistä versiota aletaan esittää 25. helmikuuta alkaen TV2:ssa prime time -aikaan, eli kello 20.
Myöhäistä aikaa perustellaan sillä, että kyseessä on koko perheelle suunnattu draamasarja, eikä pelkkä lastenohjelma.
Vastaava tuottaja ja ohjelmaidean taustalla oleva Marika Makaroff kertoo Ilta-Sanomille, että kohdeyleisön laajentaminen oli myös ainoa keino saada miljoonia maksaneelle ohjelmalle rahoitusta. Makaroffin mukaan sarja on myyty jo useisiin maihin ja esimerkiksi Yhdysvalloissa siitä ollaan oltu valtavan kiinnostuneita.
Maanantaina heti sarjan ensimmäisen osan jälkeen TV2 esittää Matkalla Muumilaaksoon -dokumentin suurtuotannon syntyprosessista.