Eliisa, 36, kyllästyi olemaan sinkku – päätti kokeilla "äärimmäistä live-tinderiä"

Eliisa Lotsarin satunnainen netin selailu johti naisen melkoiseen seikkailuun.

36-vuotias joensuulainen päätyi nimittäin Bachelor Suomen uudelle kaudelle tekemään vaikutusta unelmien poikamiehenä toimivaan Christoffer Forsmaniin.

– Eräänä iltana sattumalta selailin nelosen nettisivuja ja huomasin hakulomakkeen. Aloin täyttämään kysymyksiin vastauksia ja lomakkeen täytyttyä ajattelin, ettei siitä mitään haittaakaan ole, jos myös painan "lähetä". Tykkään aina kokeilla jotain uutta ja ajattelin että enemmän harmittaa, jos en lähetä hakemusta. Taustalla toki syynä myös se, että minä olin sinkku, joten mikäjottei siis myös äärimmäisiä sokkotreffejä tai live-tinderiä voisi kokeilla, nainen nauraa.

Lotsarin mukaan ohjelma oli posiitiivinen kokemus, jossa naurua ei puuttunut.

– En muista koska minulla olisi ollut näin hauskaa pitkään yhtäjaksoisesti. Oli jännää tavata uusia ihmisiä, avartaa maailmankatsomustani, sekä saada käsitys, kuinka paljon ohjelman teko vaatii tekijöiltä ja osallistujilta.

Elämänmyönteinen nainen kertoo, että hänen mielestään hyvillä treffeillä ilmassa on iloa ja juttu luistaa. Naiselle tärkeää on myös kumppanin läsnäolo.

– Mokata voi, jos ei osoita yhtään kiinnostusta, vaan esimerkiksi katsoo vain kännykkään ja on poissaoleva.

Naisen mukaan treffien puitteilla ei ole väliä, mutta ihan kaikkeen hän ei lähtisi mukaan.

– Sanotaan vaikka, etten halua hypätä laskuvarjohyppyä. Oikeasti, ei ole mitään sen suurempia ennalta mainittavia "ei-asioita". Tilanne ratkaisee.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut