Helsinki jää kakkoseksi hiilineutraaliuden tavoittelussa – USU: Maakuntakaupungit nokittavat ilmastotalkoissa

Monet kunnat kirivät ilmastotavoitteissaan, pääkaupunki tulee jälkijunassa.

Pääkaupunkiseudulta vapautuu kivihiilen polttamisesta asukasta kohti 4,3 tonnia hiilidioksidia. Jussi Vehkasalo

Crista Lassfolk-Feodoroff

Yhä useampi suomalainen kunta kirii ilmastotavoitteitaan niin, että ne pyrkivät hiilineutraaleiksi aiempaa kerrottua nopeammin, uutisoi Uutissuomalainen.

Useilla suurimmista kunnista on Sitran mukaan jo kunnianhimoisemmat ilmastotavoitteet kuin valtiolla. Ensimmäisenä hiilineutraaliuteen pyrkii Joensuu jo vuonna 2025 ja Turku on asettanut tavoitteen vuoteen 2029.

Helsingin tavoite on maltillisempi: pääkaupungin tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2035.

Uutissuomalainen kysyi asukasluvultaan 20 suurimman kaupungin ilmastotavoitteita: suurin osa pyrki hiilineutraaliuteen vuosien 2030–2040 välillä.

– Kuntien tehtävänä on nyt toimia suunnannäyttäjinä ilmastopolitiikassa, joten etunenässä olemme. Sillä on suuri vaikutus ympäröivään yhteiskuntaan, tutkimus- ja kehittämispäällikkö Pirkko Melville Jyväskylästä kommentoi

Jyväskylä on sitoutunut yhdessä muiden niin sanottujen Fisu-kuntien (Finnish Sustainable Communities) kanssa tavoittelemaan hiilineutraaliutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.

Sitran mukaan Suomen 50 suurimman kunnan päästöt kattavat noin kolmanneksen Suomen päästöistä. Jos kunnat pääsevät päästövähennystavoitteisiinsa, se nipistäisi Suomen nykypäästöistä kuudesosan vuoteen 2035 mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  2. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  3. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  4. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  5. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  6. T24: Viron koronavirustilanne: 1 870 tartuntaa, 26 sairaalahoidossa ja 68 kuolemantapausta
  7. Miehen auto takavarikoitiin – poliisi syystä: "Rikoskierteen katkaisemiseksi"
  8. T24: Raparperikuohuviinistään tunnettu virolainen Nudist avaa Telliskiveen vierailukeskuksen ja ravintolan
  9. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  10. Tutkimus: iso osa suomalaisista uskoo uutisten koronavirusasiantuntijoita
  11. Helsinki International Horse Show'ta ei järjestetä tänä vuonna – "Koko maailmancup-sarja on vaakalaudalla"
  12. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  13. T24: Koronakriisi romahdutti suomalaisten tekemien kiinteistökauppojen määrän Virossa
  14. Matkustajat: Helsinki-Vantaa on paras lentoasema Pohjois-Euroopassa
  15. Ravintolat, kahvilat ja monet muut paikat aukeavat taas – listasimme kesäkuun alun höllennykset koronarajoituksissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  4. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  5. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  6. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  7. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  8. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  9. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  10. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  11. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  12. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  13. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.