Kansanmies antoi ylävitosia viimeiseen asti – näin Matti Nykänen villitsi yleisön marraskuussa 2018

Matti Nykänen teki keikkaa ahkerasti. Kuvassa Nykänen keikkapaikan takahuoneessa marraskuussa 2018. Pasi Huuhtanen

Pasi Huuhtanen

Maanantain vastaisena yönä Seiska-lehden mukaan kuollut Matti Nykänen teki viime vuodet ahkerasti keikkaa esiintyvänä artistina. Nykänen oli omistautunut ammatilleen ja veti yleisöä keikoille säännöllisesti.

Mäntsälän Uutiset kertoi viime vuoden marraskuussa, miten Nykänen sai yleisön lämpenemään. Julkaisemme MU:n jutun uudelleen kokonaisuudessaan alla:

Matti Nykänen on kansanmies ja antaa keikallaan ihmisille aidon tuntuista huomiota. Maailmaa nähnyt mies osaa käsitellä myös humalaisia, joita ravintolakeikoilla aina on.

Niin myös Mäntsälässä lokakuun lopulla pidetyllä keikalla. Yläviitosia sai jakaa suurin piirtein saman verran kuin riehakkaimpien hyppyjuhlien mäkimontussa kultavuosina. Matti Nykänen kiertää melko ahkerasti.

– Keikkoja on joka viikko, hän kertoo.

Nykänen esittää käytännössä vain hänelle tehty lauluja.

– Omia biisejä on kaikki muut paitsi Moottoritie on kuuma. Laulut ovatJussi Niemensäveltämiä ja suurimmassa osassa onVexi Salmensanat.

Yleisö on ollut hyvin mukana ja niin myös Mäntsälässä.

Onkojännitys lavalle mennessä samanlaista vai erilaista kuin silloin, kun on hyppytornin puomilla?

– Aika lailla samoja jännitetiloja siinä on. Toisaalta tässä ollaan niin paljon lähempänä yleisöä, että se tuo oma lisänsä. Hypätessä oli vaan hypyt ja aika kaukana yleisö. Tässä joudutaan olemaan ihan tiiviisti yleisön keskellä. Hypyssä ollaan kaukana ja kaukaa mennään hyppytorniin. Kontakti on erilainen kuin tässä (laulamisessa). Mutta kuitenkin kun yleisö on montussa ja kannustaa oli kilpailut missä tahansa, niin se tuo läheisyyttä.

Mitenyleisön kannustus kuuluu torniin?

– Kyllä se kuuluu aika kivasti. Joskus oli tilanteita, että olisi pitänyt olla pientä korvatulppaa. Herpaannuttaa nimittäin aika paljon keskittymistä, kun huuto tulee alhaalta. Toisaalta se luo oman fiiliksen ja jännityksen siihen.

Pystyykö maailman parhaan mäkihyppääjän kokemuksella vielä jännittämään keikkaa jossain Mäntsälässä?

– Niin kuin sanoin, niin kyllä siinä oma jännitys on. Vie sellaisen kolme biisiä ennen kuin huomaa yleisön ja kuinka ne reagoi.

Nykänenon oppinut ottamaan yleisön huomioon.

–Yleisölle me keikat vedetään. Sen mukaan volyymia kovemmalle kuin yleisö vaatii. Pannaan vähän tätsiä lisää että saadaan yleisö mukaan. Ei se oo sitä, että mennään vaan tonne lavalle ja äkkiä pois reelingille. Siinä haetaan läheisyyttä ja kontaktia.

Vaikuttavako yleisön reaktiot suoritukseen?

– Siihen on omat lääkkeet. Me ollaan aina pärjätty yleisön kanssa erittäin hyvin. Ongelmia ei ole ollut missään.

Nykäsenkeskittyjän luonne näkyy myös lavaesiintymisissä.

– Varttitunti ennen keikkaa alkaa sellainen että ei enää juuri pölistä musiikista eikä mistään vaan niitä näitä puhutaan korkeintaan.

Mäkihypyssä keskittyminen loppuhetkillä oli osittain jakamista.

– Joukkueen kanssa ollaan samassa kopissa. Jokainen teki omat hommansa. Pukujen laittamista päälle, lasien tarkastamista ja sellaista. Aika meni siinä. Sitä ei tee hyppyä vielä siinä vaiheessa. Totta kai sitä miettii, mutta keskittyminen tapahtuu ainakin minulla silleen, että se on vuosien, vuosien tulos, se on mentaalisesti jo tehty. Toistoja, toistoa on ollut hyvin paljon. Kun kisapaikalle mennään niin ei siellä enää aleta tekemään mitään uutta eikä muuteta rituaaleja. Kisoihin ei mennä harjoittelemaan.

Kävikö joku hyppääjäkaveri, vaikka muunmaalainen, hermoon.

– Minä annoin kaikkien olla omissa oloissa. Tiesin, että tuo hyppää tuon verran ja tuo tuon verran. Ja sitten kun tulee minun vuoroni, niin teen oman osani.

Oman osansa Matti veti myös Mäntsälän keikalla. Enimmillään noin 150-päinen yleisö sai neljännen kerran siivun Matti Nykästä.

Matti Nykänen on käynyt tiuhaan esiintymässä Mäntsälässä.

Coto barissa tiedetään Nykäsen tyyli, ja ennen keikkaa takahuoneeseen kiikutetaan muhkea kori energiajuomaa ja muutamia hedelmiä.

– Tämä on lämminhenkinen paikkakunta. Täällä on mukava esiintyä. Me ollaan tykätty ja sen takia me tultiin.

Me tarkoittaa Matin ensemblea. Siihen kuuluu roudari sekä kitaristi, eli esiintyminen on kolmen miehen show.

Yleisöä Matti on vetänyt mukavasti.

– Välillä on ollut pitkiä jonoja, Coton portsari kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  2. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  3. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  4. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  5. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  6. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  7. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  8. T24: Viro menetti alkuvuonna 200 000 turistia koronakriisin takia
  9. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  10. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  11. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  12. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  13. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  14. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  15. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  4. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  5. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  6. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  11. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  12. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  13. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.