Suomeen syntyy uusi hoivapalveluiden jättiyhtiö – kauppahinta 71 000 000 euroa

Jari Pietiläinen

Humana ostaa suomalaisen Coronaria Hoivan. Yritysoston myötä Humana vahvistaa asemaansa mielenterveys- ja päihdekuntoutujille, kehitysvammaisille sekä ikäihmisille kohdennettujen asumis- ja hoivapalveluiden tuottajana.

Samalla se kasvaa yhdeksi johtavaksi sosiaalipalveluiden tuottajaksi Suomessa.

Pohjoismainen sosiaalialan palveluiden tuottaja Humana AB on allekirjoittanut sopimuksen ostaakseen kaikki Coronaria Hoiva Oy:n osakkeet Coronaria Oy:lta. Kauppa vaatii vielä Suomen kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

Yrityskaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2019 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, viimeistään vuoden 2019 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla.

Yrityskaupan arvo on 71 miljoonaa euroa. Yrityskauppa rahoitetaan käteisellä ja velkarahoituksella. Vuonna 2018 Coronaria Hoivan liikevaihto oli 54,1 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on noin 1 100 työntekijää.

– Suomen-toimintomme ovat kehittyneet vakuuttavasti laajennuttuamme Suomeen vuonna 2016 ja nyt otamme seuraavan askeleen. Yritysoston myötä meistä tulee johtava, kokonaisvaltainen sosiaalipalveluiden tuottaja Suomessa, jolla on vahva perusta kasvulle sekä laadun kehittämiselle, sanoo Humana-konsernin toimitusjohtaja Rasmus Nerman

– Yritysoston myötä saamme vahvemman jalansijan myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, vammaisten sekä ikäihmisten hoivapalveluiden tuottajana. Jatkossa palveluksessamme on noin 2 500 ammattilaista, sanoo Arjessa Oy:n toimitusjohtaja Pasi Kohtala

Arjessa Oy on Humanan maayhtiö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  2. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  3. Linnanmäen superfani Mika Koivusalolta näyttävä kunnianosoitus 70-vuotiaalle huvipuistolle –  "Herättää tunteita ja sisältää pieniä yllätyksiäkin"
  4. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä
  5. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Mari Skool: Koska Katri avautuu viikon riidoista
  8. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä HU:ssa: "Hallituksen sote-malli on kestämätön – iskee erityisesti sivistystoimeen"
  9. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  10. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  11. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  12. Maauimaloiden rajoitukset poistettiin Helsingissä – seuraa kuitenkin tätä kuulutusta
  13. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Kolumni: ”Ehdotuksessa pitäisi olla järkeä”

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  2. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  3. Onko tämä edes laillista? Suomalaiset mansikanpoimijat saavat ukrainalaisia isomman korvauksen samalla pellolla – näin yrittäjä perustelee
  4. Herttoniemeen avattiin uusi pikaruokaravintola – seinälle maalattiin "rohkea" katseenvangitsija
  5. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  6. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  7. Jan Vapaavuori: "Helsingissä on globaalisti hyvin poikkeuksellinen tilanne"
  8. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  9. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  10. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  11. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  12. Suomalaisen pienpanimon suosittu ylijäämäjuoma törmäsi 5,5-prosentin rajaan – "Keinotekoista"
  13. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  14. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  15. Päätoimittaja Kannala: "Vapaavuoren turhautuminen tarjoaa väylän kokoomuksen ja pormestarin horjuttamiseen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.