"Karvapuvun alla on pakko käyttää kylmäliivejä" – Katso kuvat: Tässä on harrastus, josta et ole ikinä kuullutkaan ja näitä on Suomessa jo 1 000

Kahdeksan aikaan illalla Gustava-yökerhon tanssilattialla Tuusulassa näytti tältä. Koolla oli kymmeniä tanssijoita. Sauvo Jylhä

Jouko Tuomas-Kettunen

Koulutuspäivää viettänyt mediaväki hieraisi silmiään aamiaispöydässä Hotelli Gustavelundissa Tuusulassa.

Asiakkaan paidan alta roikkui häntä!

Johtuiko harhanäky liian monesta viinapaukusta?

Ei. Häntä oli melkein oikea.

Saimme asiasta vainun ja lähdimme ilman ketunhäntää kainalossa jäljestämään porukkaa. Lisää häntiä löytyikin alakerran diskosta, jopa kymmeniä kokonaisia eläimiä, joilla oli ihmismäisiä piirteitä. Murahtelimme tyytyväisinä.

Turriväki vietti Northern Lights Furdance -tapahtumaa. DJ:t pyörittivät genrelistauksen mukaista tanssimusaa. Ajoittain tanssilattia oli täynnä ja pukujen alla käytettävät kylmäliivit tulivat todella tarpeeseen.

– Niillä saa viilennettyä sisäilman 14 asteeseen. Se helpottaa oloa, virnisti tansseihin osallistunut Jani Nenonen, yksi tapahtuman järjestäjistä.

Hän oli tilannut itselleen mittatilauksena teetetyn, käytetyn susihahmopuvun Yhdysvalloista noin 4 000 eurolla.

Roolipeliyhdistys Finfur ry:n puheenjohtaja Santtu Järvi kertoi, että halvimmillaan puvun voi saada 300 eurolla, mutta erään nimekkään artistin puku oli maksanut jopa 20 000 euroa.

– Tavoitteena on, että suitti on kiinnostava. Ihmisten reaktiot ovat uskomattomia. Siitä saa hyvät fiilikset. Harrastuksemme herättää hilpeyttä positiivisella tavalla. Isommissa tapahtumissa lähdemme porukalla myös ulos.

Ohjelmaan kuuluvat turriteatteri, taidekuja, myyntipöydät, dance-musiikkia, fursuit-kisa ja muuta pörröistä viihdykkeitä.

Puheenjohtaja arvelee, että aktiivisia harrastajia on Suomessa noin tuhat. Tietoisuus lisääntyy vähitellen. Ennakkoluulot karisevat.

Santtu Järvi kertoi, että furry fandomia on harrastettu Suomessa noin 20 vuotta.

– Yhdistys on järjestänyt virallisia tapahtumia kahdeksan vuotta ja tapaamisia on ollut jo ihan alkuajoista lähtien.

Se on alakulttuuri, joka rakentuu antropomorfisten eläinhahmojen ympärille.

Turrit fanittavat hahmoja, joilla on ihmismäisiä piirteitä. He pitävät myös taiteesta, joissa näitä hahmoja esiintyy.

Eri puolilta Suome saapuneet turrit kokoontuivat yhteiskuvaan hotellin aulaan.

Turriväki oli ihastunut Gustavelundin puitteisiin. Sopivia hotellisiiven ja konferenssitilan yhdistelmiä on hankala löytää.

Palvelua kehuttiin ja monen mielestä oli mukava olla "eristettynä" normoista eli muista hotellin kokousasiakkaista.

Loungessa oli tuulettimia. Baarimikot saivat plussaa siitä, että he tekivät suittaajille pitkiä pillejä juomiin. Turrisämpylät kävivät kaupaksi.

Tuusulassa turrit kokoontuivat nyt seitsemännen kerran. Osa vieraista yöpyi hotellissa, osa lähti kotimatkalle ryhmäkuvauksen jälkeen. Moni harrastaja on Helsingistä.

Törmäsin Gustavelundin aulassa vihtiläiseen ja lahtelaiseen naaraaseen. Heillä oli mukana viitteitä tulevista asusteistaan.

– Tykkäämme luoda omia hahmoja, kertoivat Kaktuslepakko ja Strayza.

He olivat tutustuneet piireihin kavereiden ja scifitapahtuman kautta.

Mukana harrastuksessa on monenlaisia ammattiryhmiä toimitusjohtajista filosofian tohtoreihin. Ikähaitari on 18-vuotiaista nelikymppisiin. Suurin osa tapahtumista on K-18, mutta harrastajista löytyy myös nuorempia.

Puheenjohtaja Santtu Järvi kertoo, että Northern Lights Furdancen lisäksi vuosittain järjestetään suurempi FinFur Animus -tapahtuma joka sisältää erilaisia turreihin ja turriuteen liittyviä esityksiä, pelejä ja paneelikeskusteluja.

Viime vuonna tapahtumassa oli lähes 200 osallistujaa. Ohjelmaan kuuluvat turriteatteri, taidekuja, myyntipöydät, dance-musiikkia, fursuit-kisa ja muuta pörröistä viihdykkeitä.

Ideana on tarjota osallistujille muutaman päivän irtaantumismahdollisuus jokapäiväisestä arjesta ja ulkomaailmasta. Tapahtuma kokoaa kasaan turrikulttuurin ystävät ympäri Suomea. Harrastajiin kuuluu paljon lahjakkaita eri taiteenlajien osaajia. Saksan isoimmissa turritapahtumissa on jopa 3 000 osallistujaa.

Turrien tapaamisesta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keski-Uusimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pursuileva jäteastia pakotti lapsiperheen pitämään roskia kotona – "Olemme sitten odottaneet pari päivää"
  2. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  3. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  4. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  5. Länsimetron asemien valaistus saanut kansaivälistä huomiota – voitti pohjoismaisen kilpailun
  6. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  7. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia
  8. Ostitko jonkun näistä autonnostimista? Paljastuivat Tukesin testissä hengenvaaralliseksi
  9. Kotimaisten suojainten tuotanto on alkanut suunnitellusti – Ministeri: "Tilannetta, jossa kotimainen tuotanto joudutaan käynnistämään täysin tyhjästä, ei saa enää päästää syntymään"
  10. Hyvinvointiala: Yksityisissä sote-yrityksissä työskentelevien pääsy koronatestiin vaihtelee alueittain – Viidessä sairaanhoitopiirissä testataan jopa alle joka kolmas tarvitsija
  11. Luulitko suosivasi suomalaista kalaa? Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset eivät tiedä, miten pieni osa syömästämme kalasta on kotimaista
  12. Suomessa kuollaan eri huumeisiin kuin naapurimaissa – oksikodonin nousu yliannostuksissa yllätti asiantuntijat
  13. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  14. Mari Skool: Sivarit komennetaan koronarintamalle
  15. Kolumni: Liikunnan puolitettu ilo

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  5. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  6. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  7. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  8. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  9. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  10. THL avasi karttasovelluksen – Näyttää varmistuneet koronavirustartunnat kartalla, kertoo myös kuntakohtaiset tiedot, sairastuneiden iän ja sukupuolen
  11. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  12. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  13. Esimies on nyt esihenkilö – Helsinki aikoo neutralisoida kaikki mies-päätteiset ammattinimikkeet, joita on 45
  14. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  15. Pursuileva jäteastia pakotti lapsiperheen pitämään roskia kotona – "Olemme sitten odottaneet pari päivää"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.