Helsingin seuraaville kuntoportaille löytyi paikka miltei keskustasta – "Minnekään metsään niitä ei kannata rakentaa"
2
Malminkartanon kuntoportaita tullaan jo ensi kesänä uusimaan leventämällä portaita ja uusimalla valaistusta. Päivi Tuovinen
Katso isompi kuvaTöölönlahden kupeessa sijaitsevaan Linnunlauluun saattaa jo vuoden kuluttua kesällä tulla Helsingin seuraavat kuntoportaat. Kaisa Paastela
TREENI Töölö saattaa saada omat kuntoportaat porrasjuoksuun ja muuhun liikuntaan. Ensin vuorossa on kuitenkin Malminkartanon portaiden uudistaminen.
Helsingin seuraavat kuntoportaat saatetaan rakentaa Eläintarhan alueelle Töölöön.
Kaupungin alkuvuodesta valmistuvassa kuntoporrasselvityksessä muun muassa Eläintarhan alue puistoineen on noussut yhdeksi varteenotettavaksi paikaksi.
– Eläintarhan ympäristö on hyvää aluetta liikkua ja se on yksi potentiaalinen kohde, toteaa kaupunkiympäristön toimiala maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikön päällikkö Tero Santaoja
Eläintarhan lisäksi hyviksi rakennuspaikoiksi ovatnousseet muun muassa Vuosaaren huippu, Myllypuro, Alppikylä ja Lauttasaari. Listalla olevista paikoista on tehty valtuustoaloitteita tai asia on muuten noussut esille kaupunkilaisten toiveissa.
Kaupunginvaltuusto käsitteli tällä viikolla lauttasaarelaisen valtuutettu Mia Nygårdin (kok.) aloitetta kunto- ja harjoitteluportaista Lauttasaareen.
Lähes 200 000 euroa maksavien portaiden sijoittelussa tulee Santaojan mukaan ottaa huomioon alueen sijainti, maasto, joukkoliikenneyhteydet sekä parkkipaikkojen määrä.
– Ihan mihinkään metsään niitä ei ole järkevää rakentaa, mutta pyrimme rakentamaan niitä tasaisesti eri puolille kaupunkia.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee kuntoporrasselvitystä alkuvuodesta. Sen jälkeen asiasta tehdään tarkempi selvitys.
Oli paikka mikä hyvänsä, Helsingin seuraavat kuntoportaat voisivat olla valmiit jo ehkä kesällä 2020. Ensin niiden rakentamiseentäytyy kuitenkin Santaojan mukaan löytyä kaupungin kukkarosta rahaa, jota ei tällä hetkellä ole portaita varten korvamerkittynä.
Helsingin nykyiset kuntoportaat sijaitsevat Malminkartanossa, Paloheinässä ja Herttoniemessä.
Erityisesti vuonna 2017 valmistuneiden Paloheinän portaiden saaman julkisuuden myötä kaupungille on tullut useita ehdotuksia kuntoportaiden rakentamiseksi eri kaupunginosiin. Paloheinän portaissa on 254 askelmaa.
Malminkartanon portaita voi pitää "Helsingin kuntoportaiden äitinä" ja niiden suosio on vain kasvanut vuosien myötä. Erityisesti kesällä niihin jopa jonotetaan. Malminkartanossa askelmia on 426.
Ennen uusien portaiden rakentamista uudistetaan vanhaa. Malminkartanon kuntoportaita pyritään uudistamaan jo ensi kesänä lähiörahastosta ylijääneillä euroilla.
– Malminkartanoa on tarkoitus parantaa leventämällä portaita. Myös valaistuksen parantaminen on noussut keskusteluun, Santaoja sanoo.