Irakista Suomeen muuttaneet naiset lataavat karua tekstiä kulttuurieroista IS:lle – vuoden 2015 siirtolaiskriisi heijastuu nyt Suomessa

Kuvituskuva. Arkisto / Johanna Erjonsalo

Aapo Siippainen

Hallitus tekee tänään tilannekatsauksen Helsingissä ja Oulussa tapahtuneista seksuaalirikoksista. Rikokset ovat kohdistuneet alaikäisiin lapsiin ja epäillyt ovat ulkomaalaisia.

Hallituksen lisäksi eduskuntaryhmät etsivät tänään keinoja, joilla vastaavia tapauksia voidaan torjua koko maassa.

Irakilaisten osuus ulkomaalaisten tekemistä seksuaalirikoksista korostuu Suomessa. Ilta-Sanomien haastattelema irakilaistaustainen kansalaisaktivisti Seida Sohrabi sanoo, että taustalla on muun muassa vuoden 2015 siirtolaiskriisi ja Suomen maahanmuuttopolitiikka.

– Olemme sinisilmäisiä ajatellessamme, että iso määrä nuoria miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin heti länsimaisia arvoja, Sohrabi sanoo IS:lle.

Toinen syy seksuaalirikoksiin voi hänen mukaansa olla islaminuskoon perustuva patriarkaalinen kulttuuri, jossa naiset elävät isien, veljien ja aviomiesten vallan alla.

– Joissain yhteisöissä nainen on kuin aasin jälkeen tuleva henkilö, jolla ei ole mitään arvoa. Jos he eivät pysty naista suojelemaan, ja hän kulkee kaupungilla ilman huivia, niin on ajatus, että naiset ovat vapaata riistaa, ja heille voi tehdä mitä haluaa, Sohrabi sanoo.

Irakin Naisten Yhdistyksen jäsen Samira Fathullahin mielestä tulo Suomeen voi olla irakilaismiehelle kulttuurishokki.

– Jotkut eivät ehkä tiedä, että alaikäisen kanssa oleminen on rikos, koska monet menevät Irakissa naimisiin alaikäisinä, Fathullah sanoo IS:lle.

Molemmat IS:n haastattelemat naiset tuomitsevat seksuaalirikokset.

Seksuaalirikosilmoitukset lisääntyivät viime vuonna eniten Helsingissä, kertoo Uusi Suomi Raiskauksesta epäillyistä 54 prosenttia oli ulkomaalaisia, selvisi Poliisihallituksen ennakkotilastoista. Poliisille ilmoitettuja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä oli viime vuonna Helsingissä 205. Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus näissä tapauksissa oli 32 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  3. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  4. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  5. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  6. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  7. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  8. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  9. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  10. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  11. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  12. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  15. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  5. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  6. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  7. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  8. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  9. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  10. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  11. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  12. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.