Rekrykiertue tarjoaa työtä nuorille osaajille

OPISKELIJA Valkohuppariset esittelijät käyvät yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kertomassa suuresta it-talosta.

Opiskelija Henri Heilala, CGI:n henkilöstöjohtaja Ulla Walli ja toimitusjohtaja Leena-Mari Lähteenmaa esittelivät uramahdollisuuksia Aalto-yliopiston T-talon aulassa Otaniemessä. Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Kyllä, olen ollut tyytyväinen, myhäilee Aalto-yliopiston opiskelija Henri Heilala T-talon aulassa Otaniemessä.

– Ison talon edut ja lisäksi yksikössämme on hauskoja virkistysjuttuja, olemme käyneet esimerkiksi trampoliinipuistossa pomppimassa.

Heilalan tyytyväisyyden kohde on it- ja konsultointialan suuryritys CGI, jossa hän on työskennellyt reilun vuoden, opiskelujen aikana kaksi päivää viikossa ja kesällä täysipäiväisesti.

– Teen koodaustyötä, jota en ollut aiemmin paljon tehnyt, mutta minulle on annettu hyvin tilaa oppia.

T-talon aulassa Heilala oli viikolla yksi valkoisiin huppareihin pukeutuneista esittelijöistä, jotka kertoivat muille opiskelijoille CGI:n tarjoamista työ- ja harjoittelupaikoista.

Aallossa geoinformatiikkaa opiskelevalla Heilalla on menossa seitsemäs vuosi. Diplomityönsä hän aikoo tehdä ensi syksynä ja senkin CGI:lle.

Tietotekniikan osaajien kovaa pulaa CGI pyrkii helpottamaan laajalla, viidentoista oppilaitoksen kiertueella ympäri Suomea.

Henkilöstömäärältään CGI on Suomen suurin ja liikevaihdoltaan toiseksi suurin it- ja konsultointialan yritys.

– Kilpailu osaajista on kovaa ja olemme nähneet nämä kiertueet hyväksi keinoksi hankkia väkeä palkalliselle harjoittelujaksolle. Siinä voidaan tutustua molemmin puolin, sanoo CGI:n Suomen toimitusjohtaja Leena-Mari Lähteenmaa

Opiskelijoita ei haluta kiskoa työelämään kesken opintojen, hän painottaa.

– Olemme patistelleet nuoria takaisin koulunpenkille jos heillä on vaikka maisteriopinnot vaiheessa. Se on meidänkin etumme, että heillä on loppututkinto. Osa on tehnyt lopputyönsä asiakkaillemme.

Lähteenmaa huomauttaa, että yritys palkkaa myös muita kuin tietotekniikan opiskelijoita. Tärkeintä on harrastuneisuus alaan.

Henkilöstöjohtaja Ulla Walli toteaa, että harjoittelujakson pituus on 4–6 kuukautta.

– Sen jälkeen voi jatkaa esimerkiksi osa-aikatyöntekijänä. Riippuu siitä, mikä opiskelijalle parhaiten sopii, Walli sanoo.

Tehtävästä riippuen harjoittelujaksolta saa kuukaudessa palkkaa kahdesta tuhannesta eurosta ylöspäin. Jos työntekijä jää vakinaiseksi, palkka hyppää olennaisesti ylöspäin.

Mutta raha ei ole ainoa houkutin työhön. Työn sisällöllä ja työympäristöllä on myös merkitystä. Wallin mukaan erityisesti milleniaaleja kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat. Arvot ovat heille hyvin tärkeitä.

– Ilmastonmuutoksen torjuminen onkin yksi teemoista Meidän Future Talent -tapahtumassamme tammikuussa.

CGI:n tavoitteena on rekrytoida parin vuoden aikana tuhat uutta nuorta työntekijää. Hanke on edennyt puoleenväliin.

– Valtaosa palkkaamistamme nuorista on jäänyt meille töihin, Lähteenmaa sanoo.

Suurin osa tarjolla olevista työpaikoista on pääkaupunkiseudulla.

Kiertue jatkuu

CGI:n esittelykiertue on ensi tiistaina (15.1.) Metropoliassa Leppävaarassa ja torstaina (17.1.) Haaga-Heliassa Pasilassa.

Future Talent -tapahtuma on perjantaina 25. tammikuuta Finlandia-talossa. Ohjelmassa on muun muassa työpajoja, haastatteluja ja puheenvuoroja. CGI myös palkkaa tapahtumasta uusia harjoittelijoita.

CGI on kanadalainen pörssiyritys, jolla on eri puolilla maailmaa 74 000 työntekijää. Suomessa on 3 700 työntekijää 18 paikkakunnalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  2. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  3. Epäihmisyyden museo mukana näyttelyssä – tiistaista alkaen etsitään uusia tapoja ajatella ihmiselämää
  4. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  5. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  6. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  7. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  8. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  9. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  10. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  11. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  12. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  4. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  9. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  10. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  11. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  12. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  13. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  14. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  15. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.