Oulun seksuaalirikosepäilyt nostivat Juha Sipilässä inhon – "Turvapaikkajärjestelmä ei suojele rikollisia"

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.  Johanna Erjonsalo / Arkisto

Jari Pietiläinen

Oulun poliisilaitos on käynnistänyt esitutkinnan neljästä uudesta seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin. Rikoksiin epäiltyjen on kerrottu olevan ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä.

Uusien epäiltyjen löytäminen kirvoittaa pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) tiukan lausunnon.

– Jo aiemmat teot alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä herättivät minussa syvän inhon tunteen. Ymmärrän täysin kansalaisten keskuudessa esiintyvän huolen ja järkytyksen, Sipilä myöntää.

Sipilä korostaa sitä, että jokaisen tänne tulevan on noudatettava Suomen lakeja ja kunnioitettava jokaisen ihmisen koskemattomuutta.

– Tästä emme tingi tippaakaan. Rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Vakavat rikokset vaikuttavat lisäksi kielteisesti pysyvän oleskeluluvan saamiseen, Sipilä muistuttaa.

– Turvapaikkajärjestelmän tehtävä on auttaa hädässä olevia, mutta rikollisia se ei voi suojella. Hallitus on muuttanut vuoden alusta lakia niin, että törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottaminen on helpompaa.

Sipilän mukaan tänään julkisuuteen kerrottujen tapausten tutkinnasta ja tiedottamisesta vastaa poliisi. Pääministeri on keskustellut asiasta myös sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) kanssa.

– Ajatuksemme ovat kaikkien näiden alaikäisten nuorten ja heidän perheidensä tukena näissä täysin epäinhimillisissä ja tuomittavissa teoissa. Tämänkaltaista väkivaltaisuutta ja piittaamattomuutta en voi ymmärtää, Sipilä paheksuu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  4. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  5. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  6. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  7. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  8. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  9. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  10. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  11. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  12. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  13. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  14. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  15. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  3. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  4. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  9. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  10. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  11. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  14. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  15. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.