Muutos tulee 1.1.2019 – pantilliset pakkaukset myös mehuihin ja glögeihin

Jari Pietiläinen

Pullonpalautusta hoitava Palpa eli Suomen Palautuspakkaus Oy laajentaa palautusjärjestelmäänsä. Vuodenvaihteesta lähtien palautusjärjestelmä koskee myös hedelmä- ja kasvismehuja sekä mehu- ja juomatiivisteitä ja glögitiivisteitä.

Pakkauksina hyväksytään Palpan palautusjärjestelmien nykyiset pakkaustyypit alumiinitölkki, PET-muovipullo ja lasipullo. Uusien tuoteryhmien tuotteiden pantillisuuden voi todeta samoin kuin jo myynnissä olevista pantillisista juomapakkauksista.

Uusiin tuoteryhmiin kuuluvien tuotteiden rekisteröintejä palautusjärjestelmiin on voinut aloittaa jo tänään. Palpa hyväksyy tuotteita palautusjärjestelmiin aina kuukauden 15. tai viimeinen päivä.

Tuotteita voi myydä pantillisena tuotteen palautusjärjestelmään hyväksymisen jälkeen.

Uusien tuoteryhmien tuotteita tulee myyntiin pantillisena vähitellen, kunkin juomavalmistajan tai maahantuojan omien aikataulujen mukaan.

Tölkeissä ja muovipulloissa pakkausten pantillisuuden voi todeta etiketin panttimerkinnästä.

Lasipakkauksissa, jotka rekisteröidään kansallisella viivakoodilla, on etiketissä panttimerkintä.

Niissä lasipakkauksissa, jotka rekisteröidään kansainvälisellä viivakoodilla, ei etiketissä ole panttimerkkiä. Tuolloin kuluttaja voi todeta pantillisuuden hyllyreunamerkinnästä tai kassakuitista.

Pakkauksen pantillisuuden voi tarkastaa myös Palpan verkkosivujen pantillisuuden tarkastustyökalulla.

Uusien tuoteryhmien pantillisten pullojen ja tölkkien lajittelu kuljetusyksiköihin tapahtuu samoin kuin nykyisin järjestelmään jo kuuluvien pantillisten pakkausten osalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.