Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomeen vuonna 2016 tullut Rohullah Karim, 22, on pian datanomi – "Kielen oppii, jos vain haluaa"

Vuonna 2016 Suomeen saapunut Rohullah Karimi on kotoutunut Suomeen erittäin hyvin.

Tammikuu 2016. 19-vuotias afganistanilainen Rohullah Karimi odottelee Venäjän Murmanskissa pääsyä rajan yli Suomeen. Ajatukset ovat jo määränpäässä, vaikkei hän tarkkaan ottaen tiedäkään, mitä perillä odottaa.

Hänen perheensä – isä, äiti ja kaksi nuorempaa sisarusta – ovat saapuneet Suomeen jo hieman aiemmin. Kaikki muut paitsi Rohullahin isoveli.

Hän ei nimittäin lähtenyt matkaan lainkaan, sillä hän on jo aiemmin saanut surmansa Kabulin levottomuuksissa.

– Jouduimme pakenemaan Afganistanista, koska isäni on englannin kielen opettaja, Karimi kertoo.

Ammatti on Afganistanissa vaarallinen, sillä maassa otettaan jälleen viime vuosina vahvistanut Taliban-järjestö ei suvaitse paitsi ulkomaalaisia, ei myöskään heidän kieltään.

Samalla vaarassa on koko perhe, joten turvallisin vaihtoehto on muuttaa pois.

Vajaat kolme vuotta myöhemmin, joulukuussa 2018, Rohullah asuu perheineen Hyvinkäällä ja nyt 22-vuotias Karimi puhuu jo erittäin sujuvasti suomea. Hän myös suorittaa kaksoistutkintoa Riihimäen lukiossa ja Hyriassa, jossa hän opiskelee datanomiksi.

Opinnot ovat sujuneet erinomaisesti ja näillä näkymin Rohullah saa kolmen vuoden datanomiopintonsa valmiiksi etuajassa.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry myönsikin hänelle taannoin 500 euron stipendin esimerkillisestä maahanmuuttajaopiskelusta.

– Kyllähän stipendin saaminen hyvältä tuntui. Tärkeää siinä minulle ei kuitenkaan ole raha, vaan se, että saan tunnustuksesta voimaa jatkaa eteenpäin, Karimi sanoo.

Opiskelun Rohullah aloitti heti Suomeen saavuttuaan. Hän pääsikin nopeasti maahanmuuttajille tarkoitettuun koulutukseen, jossa alkoi suomen kielen opiskelu.

– Suomi on vaikea kieli, mutta sen kyllä oppii, jos sen vain haluaa oppia, Rohullah näkee.

Myös tuon, kahdeksi vuodeksi kaavaillun koulutuksen, hän sai suoritettua jo vuodessa.

Opintoja helpotti asia, jonka vuoksi perhe joutui jättämään kotimaansa taakseen: isän ammatti.

– Osasin hieman englantia, joten minun ei tarvinnut aloittaa aivan pohjalta. Osasin esimerkiksi länsimaiset aakkoset sekä pystyin aluksi ystävystymään englantia puhumalla, Karimi kertoo.

Apua tuli hänen mukaansa paljon myös Suomen puolelta. Koko Karimien muu perhe on Suomessa turvapaikanhakijoiden oleskeluluvilla, mutta Rohullahilla puolestaan on opiskelijan oleskelulupa.

Osittain kielimuurinkin takia sen saaminen ei miehen mukaan ollut aivan helppoa, mutta asioihin oli tuomassa helpotusta myös vapaaehtoiset.

– Etenkin Tiina Onttonen on auttanut minua todella paljon kaikissa prosesseissa, Karimi kiittelee.

Tilanne Afganistanissa on viime vuosina jälleen kiristynyt. Uutiskanava CNN uutisoi marraskuussa, että Afganistanin hallinnon kontrollissa on enää 56 prosenttia maan alueista, kun vuonna 2015 vastaava luku oli 72 prosenttia.

Karimienkin perheessä uutisointia seurataan, varsinkin sitä tekee Rohullahin isä.

– Minä en ole kuitenkaan enää paljon uutisia seurannut, sillä mielestäni tilanne ei ole parantunut, vaan ainoastaan pahentunut, Rohullah huokaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kotimaa olisi jäänyt kokonaan taakse. Ikävä nostaa aina silloin tällöin päätään.

– Jokainen varmasti tykkää omasta kotimaastaan, se on ihan luonnollista. Mutta kun katsoo maan tilannetta, ikävä aina hieman hälvenee.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovatkin siis tiukasti Suomessa. Kun Hyriasta aikanaan tulee datanomin paperit kouraan, on Rohullahin tarkoituksena hakea ammattikorkeakouluun ja jatkaa saman alan opintoja.

– Ohjelmointi kiinnostaa minua todella paljon ja tälläkin hetkellä olen mukana projektissa, jossa teemme yritykselle internet-sivuja. Haluankin valmistua tietotekniikan puolelta insinööriksi, hän toteaa.

Tämänkin jälkeiseen aikaan hänellä on jo suunnitelmat valmiina. Horisontissa nimittäin siintää oman yrityksen perustaminen ja sen myötä työperäisen oleskeluluvan hakeminen.

– Aivan tarkkoja yrityssuunnitelmia minulla ei vielä tässä vaiheessa ole, mutta niitä on onneksi aikaa miettiä.