Tutkija tyrmää Helsinkiin suunnitellut hiiltä korvaavat biolämpölaitokset – "Ne jopa lisäisivät ilmastopäästöjä"

Näillä näkymin hiilen käyttö loppuu Suomessa vuonna 2029. Jukka Hämäläinen

Anne Kanerva

Miten Helsinki lämmittää ja tuottaa sähköä, kun hiilen käyttö kielletään reilun kymmenen vuoden päästä?

Siinä kysymys, johon Bios-tutkimusyksikön tutkija Antti Majava tiimeineen on etsinyt ratkaisuja.

Tiistaina Bios luovutti selvityksen Helsingin pormestari Jan Vapaavuorelle

– Energiantarve on talvipäivänä huipussaan 3 000 megawattia. Se on järkevää tuottaa useilla eri keinoilla, Antti Majava sanoo.

Vasta valmistuneen selvityksen mukaan vaihtoehtoja polttamalla tapahtuvalle lämmöntuotannolle ovat Majavan mukaan muun muassa maalämmön, vesistölämpöpumppujen ja tuulivoiman käyttö.

– Merivedessä rajaton lämmönlähde, jota varten tarvitaan maksimissaan tuhat vesistölämmönsiirrintä. Maalämpöä on mahdollista saada jopa useiden kilometrien syvyydestä.

Tuulivoimaloita ei ole mahdollista sijoittaa Helsingin edustalle maanpuolustuksen vuoksi.

– Niille tulisi löytää muualta Suomesta paikkakunnilta, jossa tuulivoimaa voidaan rakentaa sosiaalisesti kestävällä tavalla, Majava sanoo.

Helsingin kaavoitustyössä on varauduttu siihen, että teollisen mittakaavan tuulivoimaloita voitaisiin rakentaa ulkosaarille ja Vuosaareen.

–Helsinki on laatinut tuulivoiman sijoittamisperiaatteet yleiskaavatyön yhteydessä. Siinä määriteltiin mahdolliset teollisen kokoluokan tuulivoiman alueet ulkosaaristoon sekä Vuosaareen. Sijoittamisperiaatteiden kautta Helsingissä ensikertaa mahdollistettiin teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden jatkosuunnittelu kuivalle maalle suotuisiin tuuliolosuhteisiin, todetaan pormestari Vapaavuoren Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman esityksessä.

Poliittisesti suurin kysymys Helsingissä on ollut hiilivoimaloiden korvaaminen.Juha Sipilän (kesk.) hallitus esittää, että kivihiilen käyttö sähkön tai lämmön tuotannon polttoaineena kielletään vappuna vuonna 2029.

Hiililaki lyödään näillä näkymin lukkoon ennen kevään eduskuntavaaleja.

Helsinki on suunnitellut korvaavansa kivihiilen pelkästään lämpöä tuottavilla biolämpölaitoksilla Tattarisuolla, Patolassa ja Vuosaaressa. Se vaihtoehto ei ole tutkijan mieleen, ja myös asukkaat ovat vastustaneet lämpölaitosta etenkin Tattarisuolle.

– Järkevämpää olisi tehdä ilmastopaneelin ja Helsingin hyväksymässä aikataulussa vuoteen 2035 mennessä vaiheittain ja hallitusti toimenpiteitä, joilla tähdätään kaikenlaisen polttamisen lopettamiseen lämmöntuotannossa.

Biolämpölaitokset eivät vähentäisi ilmastopäästöjä, vaan jopa lisäisivät niitä, eli olisivat ilmastotavoitteiden kannalta vielä hiiltäkin huonompi vaihtoehto.

Energiapuun kuljetus vaatisi myös nykyistä energiantuotantoa enemmän laiva- tai rekkaliikennettä, mikä tarkoittaa kuljetuskustannusten nousua.

Eri osapuolet kuten ympäristöjärjestöt, teollisuus ja energiateollisuus ovat näkemyksillään kaukana toisistaan.

– Selvitys on valmistunut. Nyt on keskustelun aika, Antti Majava sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  2. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  3. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  4. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  5. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  6. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  7. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  8. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  9. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  10. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  11. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  12. T24: Korona romahdutti Virossa yöpyneiden turistien määrän huhtikuussa – Laskua oli 95 prosenttia
  13. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  14. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  15. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  5. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  6. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  7. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  10. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  11. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  12. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  13. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  14. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  15. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.