Autoilijoista vain 84 prosenttia kertoo kääntymisaikeestaan näyttämällä vilkkua. Tämä ilmenee Liikenneturvan tekemästä seurannasta.
Eli joka seitsemäs kääntyy virheellisesti. Prosentit huononevat, kun mennään liikenneympyrään. Ympyrästä poistuvista useampi kuin joka neljäs ei vilkuta.
Liikenteen toimivuus perustuu sääntöjen noudattamiseen ja tiellä liikkuvien toiminnan ennakoitavuuteen.
– Suuntamerkin näyttämisen pitäisi olla yksiselitteisen selkeää jokaiselle kuljettajalle, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen
Lähtökohtaisesti jokaisen tulisi voida luottaa siihen, että ajoneuvo etenee kaistallaan suoraan.
– Kun tästä linjasta aiotaan poiketa, esimerkiksi kaistaa vaihdettaessa tai risteyksessä käännyttäessä, tulee omista aikeista kertoa vilkkua näyttämällä. Näin oma toiminta ei tule toisille tiellä liikkujille yllätyksenä.
Liikenneympyrästä poistuvien vilkunkäyttö on aina ollut heikompaa kuin peruskääntymisissä.
– Kertauksen vuoksi muistutettakoon, että ympyrästä poistuvan tulee näyttää vilkkua oikealle. Se on myös toiset huomioon ottava teko, Nieminen korostaa.
Kaksi kolmesta tuomitsee vilkuttamatta jättämisen. Liikenneturvan teettämässä kyselyssä vilkuttamatta jättämistä piti erittäin tai melko vakavana lähes kaksi kolmesta vastaajasta.
– Liikenne on täynnä vuorovaikutusta, mutta keinomme viestiä ovat rajalliset. Yksi keinoista on vilkun käyttäminen.
– Pakollisen pahan sijasta suuntamerkin näyttämistä voisi ajatella tekona liikenteen turvallisuuden, sujuvuuden ja toisten liikkujien huomioimisen parantamiseksi, Nieminen ehdottaa.