Malmin kentän puolustajat eivät luovuta – tässä ovat viimeiset oljenkorret lentoaseman säilyttämiseksi

Aerodome Festival kokeili kesäkuussa 2018, kuinka hyvin Malmin lentokenttä sopii musiikkitapahtuman järjestämiseen. Yleisöä ei ollut tungokseksi asti. Ensi kesän ensimmäinen Ed Sheeran -konsertti sen sijaan on loppuunmyyty. Arkisto / Aapo Siippainen

Kaisa Paastela

Helsingin kaupunki on irtisanonut Malmin lentokenttäyhdistyksen vuokrasopimuksen (HU 8.12.) ja kertonut ilmailutoiminnan päättyvän kentällä ensi vuoden lopulla.

Malmin lentoaseman ystävät ry:n mukaan irtisanominen tuli yllätyksenä ja poikkeaa aiemmista neuvotteluista. Asiasta pyritään neuvottelemaan kaupungin kanssa uudestaan.

Kaupunki on kertonut asuntorakentamisen alkavan alueella 2022 ja kunnallisteknisten töiden sekä esirakentamisen vuonna 2020. Tämä edellyttäisi kaavapäätösten etenemistä nopeasti lainvoimaisiksi.

Malmin lentoaseman ystävät ry on päättänyt käynnistää nimenkeräyksen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämiseksi Malmin lentokentän säilyttämiseksi ilmailukäytössä. Asiasta on tehty Helsingin kaupunginvaltuustossa useita aloitteita, mutta ne on hylätty.

– Viimeisimmän aloitteen käsittelyssä valtuustossa lausuttiin, että aloitteen tulee lähteä kansalaisilta, ei valtuutetuilta. Näinpä päätimme kerätä tämän ehdotuksen, että lopultakin saisimme kuntalaisten äänen kuuluviin, kertoo tiedotteessa yhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen

Kuntalaisaloite avautuu internetissä tämän viikon aikana.. Yhdistys päättää myöhemmin, tuodaanko aloite nykyisen vai seuraavan valtuuston käsiteltäväksi.

Yhdistys tutkii myös KHO:n yleiskaavapäätöstä ja valmistelee toimenpiteitä Euroopan tasolla. Alueella on voimassa vaarantamiskielto rakennusperintölain nojalla tehdyn suojeluesityksen käsittelyn ajan.

Valmisteilla on myös suojeluesitys luonnonsuojelulain perusteella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  2. Synnyttäjien tukihenkilöiden rajoituksia puretaan asteittain – keisarileikkaukseen ei silti vielä pääse mukaan
  3. Psykoosilääkkeiden käyttö lisääntynyt roimasti lapsilla ja nuorilla – haittavaikutuksina painon nousua ja uneliaisuutta
  4. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  5. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  6. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  9. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  10. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  11. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  12. T24: Suomalaiset voivat taas matkustaa Viroon kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen
  13. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  14. Sompasaari saa päiväkodin
  15. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  7. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  8. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  13. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  14. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.