Lauttasaaren sillan kiistelty fillarikaista toteutuu – peruskorjaus vähentää yhden autokaistan

Lauttasaaren silta. Arkistokuva/Päivi Tuovinen

Aapo Siippainen

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta on hyväksynyt Lauttasaaren sillan liikennesuunnitelman. Sillalta aiotaan ensi kesänä alkavan peruskorjauksen yhteydessä poistaa yksi ajokaista keskustan suuntaan ja rakentaa sillalle yksisuuntaiset, tasoerotellut pyörätiet.

– Sillalle tulee yhteensä kolme autokaistaa ja yksisuuntaiset pyöräkaistat. Sillan peruskorjaus alkaa ensi vuonna, kertoi kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) Twitterissä.

Sinnemäki sanoi myös, että sillalle varataan tilaa lumen väliaikaiseen säilytykseen.

– Kun autokaistat, pyöräkaistat ja jalkakäytävät aurataan lumesta, niin kaikkea ei heti saada sillalta pois, hän perusteli.

Muun muassa pyöräkaistoista on tullut paljon palautetta kaupunkilaisilta.

Lauttasaari-seura keräsi 2002 nimen adressin siitä, että kaistamäärä pitää säilyttää nykyisellään. Asukasyhdistys pelkää sillan ja Lauttasaarentien puuroutuvan muutoksesta.

Kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa Risto Rautava (kok.) ja Atte Kaleva (kok.) jättivät palautusehdotuksen, että silta pysyisi 2+2-kaistaisena. Lautakunta päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 9–4.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Lauttasaaren sillan liikennesuunnitelman jossa yhteensä 3 autokaistaa, yksisuuntaiset pyöräkaistat, toimivat&turvalliset olosuhteet jalankulkijoille ja tilaa talvella lumen väliaikselle säilyttämiselle. Sillan peruskorjaus alkaa ensi vuonna.— Anni Sinnemäki (@AnniSinnemaki) 27. marraskuuta 2018

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  3. Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa
  4. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  5. Synnyttäjien tukihenkilöiden rajoituksia puretaan asteittain – keisarileikkaukseen ei silti vielä pääse mukaan
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  10. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  11. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  12. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  13. Psykoosilääkkeiden käyttö lisääntynyt roimasti lapsilla ja nuorilla – haittavaikutuksina painon nousua ja uneliaisuutta
  14. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  15. T24: Suomalaiset voivat taas matkustaa Viroon kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  7. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  8. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  9. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  10. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  11. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  12. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  13. Rakkaus omiin kotikulmiin roihuaa Helsingissä – kun korona hellittää, nämä 70 seuraa ponkaisevat heti pystyyn
  14. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.