Asuntomarkkinoiden keikaus: Tällaisilla alueilla myyjä ei saa enää omiaan pois – "Yksi hinnanlaskun syy jää piiloon"

Marja Puisto

Vanhojen asuntojen hinnanalentuminen puhuttaa, mutta vanhuuden tuomilla vaivoilla on seuraukset ja selitykset ovat loogiset. 1970-luvulla rakennetun asunnon omistaja voi kokea karvaan pettymyksen asuntokauppoihin ryhtyessään.

– Meillä on paljon 1960- ja 1970-luvulla rakennettuja taloja. Niihin on tulossa isoja korjaushankkeita. Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan näistä asunnoista niitä hintoja, joita myyjät odottavat. Tämä saa tilanteen ehkä näyttämään siltä, että asuntojen hinnat ovat laskeneet. Helsingissä on tiettyjä alueita, joissa on paljon tämän aikakauden taloja esimerkiksi Itä-Helsingissä, toteaa Suvi Ahlfors Oy LKV:stä kiinteistövälittäjä Suvi Ahlfors

1970-luvun asuntojen hinnanlasku nousi esille, kun kaupunkilehti Vantaan Sanomat kertoi ilmiöstä, joka koskee useita lähiöitä Vantaalla. Hinnoissa on laskupainetta, vaikka asunto sijaitsisi lyhyen 20 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta.

Ahlfors toteaa, että taloyhtiöiden remonttivelka ei näy samalla tavalla Helsingin keskustassa, jossa rakennuskantaa on monelta eri vuosikymmeneltä.

Meitä on noin 5,5 miljoonaa asukasta ja asuntoja on kolme miljoonaa, joista suurin osa vanhoja. Taloyhtiön korjausvelat tai oikeammin korjaustarpeet ja yhtiön taloudellinen asema ovat hyvin ratkaisevassa asemassa. Huono tekninen ja taloudellinen kunto kostautuu nyt, kommentoi asuntolainaamiseen erikoistuneen luottolaitos Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna

Entä onko pääkaupunkiseudulla erityisiä alueita, joissa asuntojen hinnat olisivat kääntyneet laskuun?

Paunan vastaus on kyllä. Hän selittää laskua kolmella asunnon sijaintiin liittyvällä tekijällä.

– Hinnat laskevat siellä, missä on ylitarjontaa kysyntään, ostokykyyn tai ostohaluun nähden. Eli taantuvat alueet, liikenneyhteysmotissa olevat alueet ja ylihinnoitellut alueet. Ensimainitussa hinnanlasku jää piiloon, kun kauppoja ei tehdä, Pauna vastaa.

Pauna ei näe varsinaista hintojen laskua, mutta varoittaa tuudittautumasta ajatukseen, "jos huonosti menee, omat saa pois myymällä asunnon".

– Unohdetaan, että usein juuri silloin muutkin ovat myymässä, Pauna pohtii.

Entä kehyskunnat, onko asuntojen arvonlaskua näkyvissä kehyskunnissa, esimerkiksi Lohjalla, Hyvinkäällä, Porvoossa tai Keravalla?

– Näissä ratkaisee etäisyys toimivista liikenneyhteyksistä sekä matka-aika pk-seudun, Tampereen ja Turun suuntaan, Pauna toteaa.

Asuntokaupat ovat monelle elämän suurimpia taloudellisia päätöksiä. Monet ostajat ovat hintatietoisia ja valppaita taloyhtiön tilanteesta, tehdyistä ja tulevista remonteista. Joukossa on hämmästyttävän paljon ihmisiä, jotka eivät näihin seikkoihin perehdy. Stailattu ja pintaremontoitu asunto saattaa häikäistä, ei huomioida, mitä asunto tulee maksamaan, kun remonttipommi räjähtää. Kaikki ostajat eivät yksinkertaisesti osaa lukea taloyhtiöiden kunnossapitoselvityksiä.

– On asuntoja, joista voisi sanoa "moni kakku päältä kaunis". Näytöillä käyvä ostajaehdokas saattaa puuttua johonkin pieneen remontoitavaan asiaan eikä huomioi tulossa olevaa paljon suurempaa remonttia. Kiinteistövälittäjinä meillä on vastuu valistaa ostajaa, vaikka hän ei itse ymmärtäisi kiinnittää asiaan huomiota, Ahlfors toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  2. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  3. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  4. Energiayhtiön kilpailusta napsahti kaksi 5000 euron voittoa helsinkiläisille junnuseuroille – "Osa rahoista menee perheille, joilla tiukka taloudellinen tilanne"
  5. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  6. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  7. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  8. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  9. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  10. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  13. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  14. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  15. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  2. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  3. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  4. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  5. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  6. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  7. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  8. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  9. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  10. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  11. Eveliina Heinäluoma haluaa Helsinkiin uuden apulaispormestarin – "Tärkeää löytää työttömille reitti työelämään palaamiseen"
  12. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  13. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  14. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  15. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.