Heka pähkäilee Mellunmäessä: purkaa vai peruskorjata?

MELLUNMÄKI Rukatunturintie 4–6:ssa vallitsee epätietoisuus tulevaisuudesta.

Rukatunturintien taloissa tehdään enää vain pikkukorjauksia. Patrick Wikblad

Jukka Hämäläinen

Kaupungin vuokrataloyhtiöllä Hekalla on Mellunmäessä Rukatunturintiellä näpsäkkä, vasta reilun 30 vuoden ikäinen asuntokohde.

Siihen kuuluu 8 pientä kerrostaloa. Asuntoja on 115.

Ei taloista säilyisi muuta kuin betonirunko.”

Peruskorjauksen lähestyessä Hekassa mietitään, kannattaako taloja korjata ollenkaan.

– Puntarointia on ollut siitä, mikä olisi kokonaistaloudellisesti järkevintä, Heka Itä Oy:n toimitusjohtaja Mikko Syrjänen kertoo.

Kunnostussuunnitelma tehtiin jo muutama vuosi sitten, mutta hintatason paljastuttua peruskorjaus pantiin jäihin.

– Kustannukset nousevat koko ajan, ja se on herättänyt emoyhtiön pohtimaan purkamisvaihtoehtoakin.

Peruskorjauksen kustannusarvio on Syrjäsen mukaan hieman yli 3 000 euroa neliöltä.

– Peruskorjauksessa kunnostettaisiin asunnot sisältä, porraskäytävät, julkisivut ja vesikatot. Ilmanvaihto ja muu tekniikka muutettaisiin nykymääräysten mukaiseksi.

– Ei taloista säilyisi käytännössä muuta kuin betonirunko, hän summaa.

Paineita kasvattaa myös kaupungin tavoite täydennysrakentamisesta. Rukatunturintie 4–6:n tontti on iso ja väljästi rakennettu.

– Ei kuitenkaan niin väljästi, että sinne mahtuisi uutta rakennusta. Purkavalla saneerauksella tonttien tehokkuutta saataisiin lisättyä.

Näillä näkymin talojen kohtalo sinetöityy vasta parin vuoden päästä. Taloihin tehdään sillä välin välttämättömiä korjauksia.

– Suuria korjauksia ei tehdä, mutta talot pidetään kunnossa. Esimerkiksi muuttokorjauksia tehdään asukkaiden vaihtuessa, Syrjänen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  3. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  4. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  5. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  6. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  7. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  8. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  9. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  10. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  11. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  12. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  15. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  3. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  4. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  5. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  6. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  7. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  8. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  9. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  10. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  11. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  12. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  13. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.