Yhä useampi bussi ja ratikka Pasilaan, junat pysähtymään tiheämmin – nämä kaikki muutokset luvassa joukkoliikenteeseen ensi vuonna

JOUKKOLIIKENNE HSL laatii parhaillaan uusia liikennesuunnitelmia seuraavalle kahdelle vuodelle. Muutoksia on luvassa myös uusille asuinalueille.

Pasilan asemasta on ensi syksynä tulossa entistä vahvemmin Helsingin toinen joukkoliikenteen keskus ja solmukohta, kun Pasilansillan joukkoliikenneterminaali valmistuu.

Jatkossa yhä useampi bussi ja ratikka kulkee Pasilan aseman kautta. HSL laatii parhaillaan joukkoliikenteen uusia aikataulu- ja reittisuunnitelmia seuraavalle kahdelle vuodelle.

– Pasilasta tulee tärkeä vaihtopaikka, kun ihmiset vaihtavat siellä junasta ratikkaan. Terminaalin valmistuttua asemalta pääsee jatkossa suoraan kävelemään junasta ratikoihin, sanoo HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Miska Peura

Terminaalin valmistuttua asemalta pääsee suoraan junasta ratikoihin.”

Uusi joukkoliikenneterminaali tulee aseman edustalle. Pasilan asemalla kulkee vuonna 2025 päivittäin 850 bussia, 900 junaa, 400 raitiovaunua ja 130 000 matkustajaa.

– Isoin muutos junaliikenteessä se, että kaikki junat pysähtyvät jatkossa Keravan kaupunkiradan kaikilla asemilla. Liikennöintiväli aamusta alkuiltaan on 5 minuuttia, Peura toteaa HSL:n vuosille 2019–2020 valmisteilla olevasta liikennöintisuunnitelmasta.

Nykyiset N-junat muutetaan K-juniksi. Lisäpysähdysten vaikutus ajoaikaan on HSL:n mukaan enintään noin kaksi minuuttia.

Kehäradalla I- ja P-junien liikennöintiaikaa pidennetään yöaikaan tunnilla.

Myös ratikat vahvistavat Pasilan asemaa. Ratikoiden 2 ja 7 päätepysäkit siirtyvät syksyllä Länsi-Pasilasta Pasilan aseman edustalle.

– Seiska ei jatkossa enää aja Messukeskuksen lenkkiä, vaan menee suoraan (Radanrakentajantietä pitkin) Mäkelänkadulle.

Bussit 23, 50, 59, 506, 518 tulevat ajamaan uuden terminaalin kautta.

HSL:n valmisteilla olevissa suunnitelmissa myös uusien asuinalueiden bussireitteihin on luvassa muutoksia.

Kalasatamassa bussien 55 ja 56 vuorovälit tihenevät ruuhka-aikaan 15 minuutista 12 minuuttiin. Kannelmäestä Kalasatamaan liikennöivällä linjalla 56 aloitetaan viikonloppuliikenne Kalasataman ja Redin yhteyksien parantamiseksi.

Myös Kruunuvuorenrantaan liikennöivät 84 ja 88 saavat lisää vuoroja. Reitit säilyvät ennallaan.

– Kruunuvuorenrannan asukasmäärä on koko ajan kasvanut. Tihennämme vuorovälejä, jotta ihmiset mahtuvat kyytiin, Peura jatkaa.

Lauttasaaressa puolestaan Länsimetron valmistuminen on tehnyt liityntälinjasta 21 ruuhkabussin. Vattuniemen ja Lauttasaaren metroaseman välille lisätään vuoroja ruuhka-aikaan.

– Vattuniemen liityntäbussit ovat aika täysiä. Seuraamme kuormitusta jatkossakin ja lisäämme vuoroja, jos tarvetta on.

Runkolinjoilla linjasta 58 tulee 500 ja 551 on tuleva 510, joka ajaa jatkossa Aleksis Kiven katua.

– Matkanteko on näin pikkuisen nopeampaa kuin tavallisilla bussilinjoilla. Matkustajille isoin muutos on lähinnä se, että jatkossa ajetaan oransseilla busseilla, Peura sanoo.

Molempien runkolinjojen vuoroväli on ruuhka-aikana kuusi minuuttia ja päivisin 12 minuuttia. Iltaisin ja viikonloppuisin linjat kulkevat 15–20 minuutin välein.

Osa muutoksista voimaan kesällä

Helsingin seudun liikenne (HSL) laatii parhaillaan liikennöintisuunnitelmaa vuosille 2019–2020.

Muutokset koskevat kaikkia joukkoliikennevälineitä, mutta ei lauttaliikennettä.

Suunnitelmat ovat nyt matkustajien kommentoitavina.

Aikaa on 9. joulukuuta asti.

Suunnitelmia voi kommentoida osoitteessa www.hsl.fi/liikennointisuunnitelmat/liikennointisuunnitelma-2019-2020

Muutokset tulevat voimaan kesäliikenteen alkaessa (17.6.) tai syysliikenteeseen siirryttäessä (12.8).

Lue lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut