70 uutta kameratolppaa Helsinkiin – näihin paikkoihin ne halutaan

LIIKENNE Kameravalvontapisteitä ehdotetaan pääasiassa vilkkaille pääkaduille, joiden nopeusrajoitus on vähintään 40 kilometriä tunnissa.

Helsingin kameratolppien määrä moninkertaistuu tulevina vuosina. Kaupunkiympäristölautakunta saa 6. marraskuuta käsiteltäväkseen esityksen, jossa Helsinkiin ehdotetaan 70:tä uutta kameravalvontapistettä.

Tavoitteena on asentaa vuosittain keskimäärin 14 ”peltipoliisia” vuosina 2020–2024. Tällä hetkellä Helsingin katujen varsilla on käytössä neljä kameravalvontapistettä.

Automaattisella kameravalvonnalla on mahdollista valvoa ylinopeuksia ja punaista päin ajamista. Lisäksi kameroilla voidaan valvoa bussikaistojen käyttöä, mikä parantaa joukkoliikenteen sujuvuutta ja toimivuutta.

Liikennettä on valvottu Helsingissä automaattisten kameroiden avulla Kaivokadulla ja Mäkelänkadulla vuodesta 2008 lähtien ja Mechelininkadulla ja Mannerheimintiellä vuodesta 2012.

Kokemukset automaattisesta kameravalvonnasta ovat olleet hyviä: onnettomuudet ovat vähentyneet kaikissa kohteissa kameratolppien asentamisen jälkeen.

Helsinki on laatinut yhdessä poliisin kanssa periaatteet kameravalvontapisteiden sijoittamisesta sekä näiden periaatteiden mukaisen suunnitelman 70 uuden kameravalvontapisteen sijainnista.

Lähtökohtana on, että kameratolpat sijoitetaan eri puolille kaupunkia niin, että niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty liikenneturvallisuudelle: valvontapisteitä esitetäänkin asennettavaksi paikkoihin, joissa on sattunut paljon onnettomuuksia ja joille asukkaat ovat toivoneet valvontaa.

Sijoittamisperiaatteiden mukaisesti kameravalvontapisteitä ehdotetaan pääasiassa vilkkaille pääkaduille, joiden nopeusrajoitus on vähintään 40 kilometriä tunnissa. Muun muassa Turunlinnantielle Itäkeskukseen on tulossa kamerat – Puhoksen ja kauppakeskus Itiksen erottavalle tielle on toivottu muun muassa liikennevaloja ja muita jalankulun turvallisuutta parantavia toimia useasti. Lisäksi Meripellontien ja Itäväylän risteys saa kameran.

Sijoituksessa otetaan huomioon myös esimerkiksi koulujen läheisyys. Kameratolppien tarkat sijainnit täsmentyvät jatkosuunnittelussa.

Yhden valvontapisteen toteutus maksaa arviolta noin 15 000 euroa, joten esityksen mukaisten pisteiden toteutuksesta tulisi noin miljoonan euron kustannukset.

Kameratolppien asennuksesta vastaa Helsingin kaupunki, valvontakameroiden hankinnasta ja liikenteen valvonnasta vastaa puolestaan poliisi.

– Liikenteessä loukkaantuneiden määrä Helsingissä on saatava pienemmäksi ja tämä hanke on siihen täsmätyökalu. Valvontaa saadaan juuri sellaisiin paikkoihin ja sellaisessa muodossa, että se suojelee ihmisiä, toteaa ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut