Naima, 14, ja Tyyne, 16, kohtasivat loppunsa teloittajien edessä – "He halusivat tehdä sitä mitä miehetkin"

SISÄLLISSOTA Hennalassa teloitettiin nuoria naisia muun muassa Tuusulasta ja Mäntsälästä sata vuotta sitten. Tutkijan mukaan kyseessä oli Suomen suurin naismurha.

Mäntsälän naiskaartin sairaanhoitajat Martta Leimu (oik.) ja Tyyne Vilkman sekä Vilho Ahlberg teloitettiin Hennalassa toukokuussa 1918. Työväen Arkisto

Anne Kanerva

Hennalan vankileiri Lahdessa oli vuonna 1918 kohtalokas tuusulalaisille Karin sisaruksille.

Nuorin teloitetuista oli 14-vuotias tehdastyöläinen Naima Kari Tuusulasta. Myös hänen 16-vuotias sisarensa, Tyyne Kari teloitettiin.

– Hennalassa oli toukokuussa kaikkiaan 70 naista Tuusulasta, Mäntsälästä ja Keravalta. Heistä ainakin 26 teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä, kertoo tutkija Marjo Liukkonen Keski-Uusimaa-lehdelle.

Suomen sisällissota päättyi toukokuussa 1918 punaisten antautumiseen, jolloin vangittiin yli 80 000 punakaartilaista omaisineen.

Vangit sijoitettiin Etelä-Suomen varuskuntiin. Hennalan vankijoukko oli Suomen suurimpia, lähes 18 000 sotavankia.

Teloitettujen määrän arvioidaan olevan 500–1 000 vankia.

Hennalassa tapahtui myös Suomen historian suurin naismurha. Siellä surmattiin yli 220 nuorta naista.

He olivat keskimäärin 20-vuotiaita, pääosin naimattomia, usein tehdastyöläisiä ja yleensä lapsettomia.

Rodunjalostusoppiin uskoneet teloittajat katsoivat, että naimattomat, housuihin pukeutuneet, lyhythiuksiset naiset uhkasivat yhteiskuntajärjestystä.

– Surmatut naiset olivat kiinnostuneita naistenoikeuksista, työväenaatteesta ja seikkailunhalusta. He halusivat tehdä sitä mitä miehetkin, Marjo Liukkonen sanoo.

Hennalan naisten kohtalo oli askarruttanut häntä vuosien ajan.

– Ihmettelin, miksi historiantutkijat vaikenevat heistä. Siksi tein heistä historiallisen sosiologian alaan kuuluvan väitöskirjan.

Tutkimus toi päivänvaloon runsaasti uutta tietoa. Vankien olot olivat Hennalassa aluksi niin huonot, että Liukkonen nimittää kirjassaan Hennalaa keskitysleiriksi.

– Siellä oli toisin kuin luultiin lähes 300 lasta äiteineen. Naisvankien määräksi paljastui 2282, vaikka heitä piti olla vain hiukan yli 300. Paljastui myös hyväksikäyttöä ja seksuaalista väkivaltaa, josta ei ollut aiemmin puhuttu. Lähes puolet ammutuista naisista oli alaikäisiä tyttöjä.

Liukkonen sai joukolta historiantutkijoita osakseen kritiikkiä muun muassa sotapropagandasta ja uskomustarinoista. Toisenlaistakin palautetta tuli.

– Ihmiset ovat kiinnostuneet näiden naisten kohtalosta. Tutkimukseni on innostanut runous-, teatteri- sekä musiikkialan taiteilijoita, joten ihmiskohtalot jäävät elämään lukuisissa teoksissa.

Mäntsälän Kaukaisten naiskaartin 39 naisesta 26 teloitettiin Hennalassa.

– Kerrotaan, että naiset vilkuttivat leirillä iloisesti mäntsäläläisille miehille ja huusivat pääsevänsä kotiin. Metsän reunasta kuuluivat laukaukset. Naisia ei nähty enää sen jälkeen. Tässä joukossa olivat Karin sisarukset Tuusulasta.

Tämän jutun julkaisi ensin Keski-Uusimaa-lehti.

Yleisöluento Järvenpäässä

Hennalassa oli 1918 runsaimmillaan 18 000 vankia.

Joukossa oli lähes 2 300 naista ja lähes 300 lasta äiteineen.

220 surmatusta naisesta neljäsosa oli Uudenmaan läänistä.

Marjo Liukkonen on feministi, toimittaja, tutkija ja opettaja.

Tekeillä on kirja Hennalan miehistä.

Vuonna 1919 punavangit armahdettiin.

Hennalan naiset -luento on tänään 31.10. klo 18 Järvenpää-talossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  2. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  3. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  4. Turvatalo auki kesälläkin
  5. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  6. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  7. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  8. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  9. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  12. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  13. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  14. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  15. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  3. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  4. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  5. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  6. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  7. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  8. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  9. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  10. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  11. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  12. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  13. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  14. Miehen auto takavarikoitiin – poliisi syystä: "Rikoskierteen katkaisemiseksi"
  15. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.