"Ruoka ei ole hyvää tai pahaa, koska siinä on sirkkoja" – entisellä lihamestarilla on jo 130 sirkkalaatikon farmi

Kari Savolainen antaa vettä sirkoilleen. Jotta sirkkojen kasvatus Suomessa kannattaisi, sirkkalat on Savolaisen mukaan pystyttävä automatisoimaan mahdollisimman pitkälle. Hän onkin mukana myös kehittämässä sirkkaloissa käytettäviä laitteita. Taina Joutsen

Taina Joutsen

– Sirkat tulevat ruokapöytiin jollakin aikavälillä. Sitä, kuluuko siihen puoli, kaksi vai kymmenen vuotta, ei voi tietää, sanoo Kari Savolainen

Hän aloitti sirkkojen kasvattamisen myyntiin kotitilallaan maaliskuussa sen jälkeen, kun Suomen laki salli sen viime vuoden lokakuussa. Savolaisen mukaan etenkin eteläsuomalaiset ovat yllättävän kiinnostuneita sirkoista.

– Joukko, joka pistää niitä pannulle, pysyy kuitenkin vielä pitkään marginaalisena, vaikka joillekin se on jo arkipäivää, Savolainen sanoo.

Sen sijaan hän uskoo jauhettujen sirkkojen käytön muun ruoan, esimerkiksi leivän joukossa, yleistyvän nopeasti.

– Sirkkatuote on maultaan mieto, eikä se ole hyvän tai huonon makuinen siksi, että siinä on sirkkaa. Sirkka tuo ruokaan ekologisuutta, ja käsittääkseni meidän on jollakin aikavälillä haettava uusia tapoja tuottaa proteiinia, jota sirkoissa on paljon.

Savolainen kertoo syövänsä mielellään sian- ja naudanlihaa, mutta maistaneensa myös sirkkoja.

Mies on alkuperäiseltä ammatiltaan lihamestari ja muistaa ajan, jolloin broilerituotteet tulivat markkinoille.

– Tässä on jotakin samaa. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus seurata toimintaa, jossa kysyntä ja tuotanto lähtevät nollista ja katsoa, millä aikavälillä siitä saisi elantonsa.

Savolainen ei vain kasvata sirkkoja, vaan hän on kehittänyt yhdessä Espoossa toimivan EntoCube Oy:n kanssa myös tuotannon automatisointiin tarvittavaa välineistöä, ja valmistaa välineistöä pajassaan.

Savolaisen mukaan EntoCube Oy tekee maailmanlaajuisestikin uraauurtavaa työtä sirkkaloiden automatisoimiseksi.

Kari Savolaisen sirkkalassa on ollut enimmillään 130 laatikollista eli recollista sirkkoja.

Recolla tarkoitetaan tässä yhteydessä muovista kasvatuslaatikkoa, johon Savolaisen sirkkalassa mahtuu noin kaksituhatta pientä, neulanpääksi kutsuttua hyönteistä. Tarkalla ja huolellisella hoidolla yhdestä laatikosta saa 1,5 kiloa pakastesirkkoja.

Enimmillään Savolaisen sirkkalaan mahtuisi 400 sirkkarekkaa. Määrästä tulisi 35 päivässä 600 kiloa pakastettuja sirkkoja.

Tällä hetkellä Raalan sirkkala on vajaakäytöllä siksi, että isot tuottajamaat Belgia, Hollanti ja Kanada ovat painaneet sirkkojen maailmanmarkkinahinnan niin alas. Siitä kun Savolainen aloitti sirkkojen kasvattamisen, hinta on pudonnut 30 prosenttia.

– Pudotusta osattiin odottaa, mutta se on ollut varsin nopea ja raju. Siksi minäkin olen vetänyt tuotannon minimiin, kertoo elantonsa hevosyrittäjänä saava mies.

Nyt hän odottelee, mille tasolle hinta pidemmällä aikavälillä asettuu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  2. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  3. Epäihmisyyden museo mukana näyttelyssä – tiistaista alkaen etsitään uusia tapoja ajatella ihmiselämää
  4. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  5. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  6. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  7. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  8. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  9. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  10. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  11. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  12. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  4. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  9. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  10. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  11. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  12. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  13. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.