Tunnettu rikollinen riitelee ruoan säilyttämisestä vankilan jääkaapissa – nyt asiaan otti kantaa jo hovi

Jokelassa tuomiotaan istuva vanki teki valituksen vankilan johdon päätöksestä kieltää elintarvikkeiden säilyttäminen vankilan ruokalan jääkaapissa. Vanki hävisi riidan. JOHANNA ERJONSALO

toimitus

Jokelan vankilassa istuva, vanhasta paloittelumurhasta tunnettu mies riitelee vankeinhoitoviranomaisten kanssa oikeudestaan säilyttää omia elintarvikkeitaan vankilan ruokalan jääkaapissa.

Mies on vuosien varrella tehtaillut lukuisia valituksia ja kanteluja vankeinhoitoa vastaan. Hän epäilee, että elintarvikekielto oli kosto hänen tekemistään kanteluista Jokelan vankilan johtoa vastaan.

Elintarvikkeiden säilyttäminen ruokalan jääkaapissa kiellettiin viime keväänä.

Helsingin hovioikeus on vahvistanut Tuusulan käräjäoikeuden aiemman päätöksen jättää vangin asiasta tekemä valitus tutkimatta.

Hovioikeuden mukaan hän menetti oikaisuvaatimus- ja valitusoikeutensa asiassa, koska hän ei pyytänyt kiellosta kirjallista päätöstä.

Vankilan antaman selvityksen mukaan häntä oli ohjeistuttu pyytämään kirjallinen päätös, mutta koska hän ei näin tehnyt, kiellosta ei edes tehty kirjallista päätöstä. Tämä menettely perustui Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskuksen vankilalle antamaan ohjeeseen.

Hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen. Mies on ilmoittanut tyytymättömyytensä siihen.

Kanteluja tehtaillut mies tunnetaan Tallinnassa 2005 tehdystä liikekumppaninsa paloittelumurhasta, josta hän sai 12 vuoden tuomion. Tämän tuomion hän on suorittanut.

Sen jälkeen hän on saanut muita tuomioita. Toukokuussa 2017 hänet vangittiin kaksi kertaa poissaolevana epäiltynä muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta ja useista tietomurroista.

Viime vuoden elokuun lopulla hänet otettiin kiinni Ruotsissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  2. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  3. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria
  4. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  5. Lapinlahden rantamuuri on niin huonokuntoinen, että se voidaan joutua korjaamaan
  6. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  7. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  8. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  9. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  10. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  11. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  12. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  13. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  14. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  15. Helsingin legendaariseen Primulan kulmaan aukeaa tanskalainen irkkuravintola

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  3. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  4. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  5. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  6. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  7. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  8. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  9. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  10. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  11. "Nöyryytysnappi" kiusaa pyöräilijöitä Helsingissä – myös nämä 7 ongelmaa ärsyttävät liikenteessä
  12. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria
  13. Tätä lihaa pursotellaan nyt pizzan päälle ravintoloissa – ruokaguru paheksuu yleistyvää gourmet-ilmiötä
  14. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  15. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.