Kuvat: Kaksi vakavaa vaaratilannetta peräkkäisinä päivinä Helsinki-Vantaalla – näin lähellä traaginen onnettomuus oli

Ensimmäisen vaaratilanteen tapahtuma-alue Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kuvasta näkee kuinka lähellä kiitoetietä työkoneet olivat. Maanmittauslaitos/Otkes

Aapo Siippainen

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on saanut päätökseen tutkinnan kahdesta viime tammikuussa Helsinki-Vantaan lentokentällä sattuneesta vakavasta vaaratilanteessa. Molemmissa syiden taustalla oli muun muassa tarkkaavaisuuden pettäminen joko lentokoneessa tai lennonjohdossa.

Ensimmäinen vaaratilanne koettiin 23. tammikuuta, kun Riikaan matkalla ollut matkustajakone sai lähtöluvan, vaikka kiitoradan alueella oli kolme työkonetta: kaksi traktoria ja lumilinko.

Työkoneet olivat hyvin lähellä kiitotietä ja matkustajakone joutui lentämään yhden traktorin yli. Kahden lumityökoneen kuljettajat huomasivat lähestyvän koneen ja he pysähtyivät ennen kiitotietä.

– Tilanne oli dramaattinen, koska lennonjohto oli antanut työkoneille luvan mennä lumenpoistotöihin. Samalle kiitotielle annettiin lentoonlähtölupa. Siinä oli elementtejä vaikka mihin. Lennonjohtaja unohti, että lumityökoneita käytettiin, kun hän antoi lentoonlähtöluvan, Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoi johtopäätöksistä keskiviikon tiedotustilaisuudessa.

Otkesin mukaan lennonjohdon olisi pitänyt huomata lumityökoneiden sijainti näytöltä. Ajoneuvoilmaisimet eivät kuitenkaan erottuneet selvästi lentokoneita ja kiitoteitä ilmaisevista liuskoista. Otkesin mukaan vaaratilanteessa ei noudatettu lentoaseman kunnossapitoa koskevaa yhteistyösopimusta.

Finnairin lentoa operoi lentoyhtiö Norra, jonka koneessa oli 60 matkustajaa. Sää tapahtumahetkellä oli hyvä.

Seuraavana päivänä 24. tammikuuta Jetfliten liikesuihkukone rullasi ilman lupaa Helsinki-Vantaan kiitotielle, jolle oli luvallisesti laskeutumassa Finnairin lennolla ollut matkustajakone. Lennonjohto huomasi tilanteen ja käskytti lähestyvän matkustajalentokoneenkoneen ylösvetoon. Sää oli tällä kertaa lumisateinen ja näkyvyys huono.

Otkesin mukaan liikelentokoneen sivuikkunat olivat jäässä, eikä koneen miehistö seurannut riittävästi koneen kulkua. Miehistö kävi rullauksen aikana läpi normaalia ennen nousua tehtävää tarkastuslistaa, jolloin he eivät voineet seurata koneen navigointi- ja lennonvalvontamittareita.

Ohjaamon ikkunoita ei oltu puhdistettu, vaan tuulilasin lämmitys kytkettiin päälle käynnistyksen jälkeen.

Otkes kertoo, että kiitotielle eksyneen koneen ohjaamomiehistö huomasi tilanteen lennonjohdon yhteydenoton jälkeen ja käänsi koneen ympäri. Kone ennätti olla kiitotiellä noin minuutin. Liikesuihkukone ennätti tapahtumapaikalta pois ennen kuin matkustajalentokone lensi sen yli.

Kummassakaan vaaratilanteessa ei ollut tarvetta pelastustoimille.

Aiheeseen liittyvää

  1. Uhkaava vaaratilanne Helsinki-Vantaalla juhannusyönä – 17 pelastusyksikköä paikalla
    23.6.2018 10:48
  2. Helsinki-Vantaan vaaratilanne syynissä – HS: "Ainekset suuronnettomuuteen olivat olemassa"
    13.7.2017 19:38

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut