"Lapin ravintoloissakin syödään poron sijasta kananugetteja" – Huippukokki: Suomi ei ole ruokamaa eikä täällä luoda ruokatrendejä

RUOKA Siinä missä suomalainen näplää einesaterian ääressä puhelintaan, meksikolainen laittaa ruokaa yhdessä koko perheen voimin.

Suomalaista ruokakulttuuria vaivaa arvostuksen puute, sanoo ravintola Savoyn keittiömestari, huippukokki Kari Aihinen

– Suomalaiset kokit ovat yhtä taitavia kuin missä tahansa muussakin maassa. Meillä on kiistattomia vahvuuksia kuten puhtaus, suomalainen luonto ja järvet, ja niille pitäisi saada nostetta. Suomalaisessa ruokakulttuurissa ei kuitenkaan ole riittävää voimaa, Aihinen toteaa tiedotteessa.

– Ei Suomi ole mikään ruokamaa tai Helsinki samanlainen ”ruoka-destination” kuin esimerkiksi Kööpenhamina tai Tukholma. Ei täällä luoda ruokatrendejä, Aihinen väittää.

Suomessa vahvuuksina olisivat puhtaan luonnon antimet.

– Ajatellaan vaikkapa Lapin luontoa: siellä on poroa, lohta ja marjoja. Kuitenkin lappilaisissa ravintoloissa syödään kananuggetteja ja ranskalaisia, Aihinen sivaltaa.

Hänellä on tv-ohjelmiensa kautta näköalapaikka myös kansan kotikeittiöihin, joista Aihisen mukaan puuttuu suunnitelmallisuus ja perusasioiden arvostus. Välipaloja napsitaan, mutta ruoalla pitäisi olla muutakin arvoa kuin mahan täyttäminen.

– Perheiden pitäisi käydä yhdessä kaupassa, kokata yhdessä ja syödä yhdessä saman pöydän ääressä ilman puhelimia ja iPadeja.

Meksikolainen ja Suomessa vuosikymmenen asunut ravintoloitsija Eder Rodriguez toteaa, että Meksikossa yhdessä syöminen on tärkeä osa kulttuuria.

Vuodet Suomessa ovat opettaneet Rodriguezille paljon suomalaisesta ruokakulttuurista, mutta tietyt asiat yllättävät edelleen.

– Sormiruokailu on monille suomalaisille uutta. Esimerkiksi tacot ovat ruokalaji, joka Meksikossa syödään sormin. Sydämeni särkyy aina, kun näen ihmisten syövän niitä veitsellä ja haarukalla, sanoo nykyään Turussa ravintolaa pyörittävä Rodriguez.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut