Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuva: Yksi Helsingin rakastetuimmista muraaleista sotkettiin julmasti – "Sanattomaksi vetää"

Töhrijät ovat iskeneet syksyn aikana Itä-Pasilan uusiin katutaideteoksiin. Aikaisemmin teoksiin on ilmestynyt pieniä töhryjä, mutta kaksi viikkoa sitten Resiinakujan suosittu "Angry Birds" -muraali pilattiin isolta alueelta. Maalauksen päälle on töhritty mustaa väriä. Ilkivallan tekijöistä ei ole tietoa.

Kaupunkitaiteeseen erikoistunut Helsinki Urban Art -yhdistys tilasi toukokuussa syntyneen maalauksen tšekkiläiseltä ChemiS-taiteilijalta. Luvat maalausten tekemiseen on haettu kaupungilta ja taloyhtiöltä.

– Taiteilija on saanut sotkusta paljon kuvia. Hän sanoi puhelimessa, että tilanne vetää sanattomaksi, kertoo Helsinki Urban Art -yhdistyksen tuottaja Jaakko Blomberg

Yhdistys toivoo, että ChemiS pääsisi korjaamaan teoksen pikaisesti.

–  Hänen mukaansa maalaus voidaan korjata. Työ ei kestä kauan, mutta matkakustannukset täytyy kerätä jostain. Taiteilija on nyt jossain päin maailmaa, Blomberg sanoo.

Alunperin Tšekin suurlähetystö oli rahoittamassa maalauksen tekemistä. Blomberg sanoo, ettei korjauskustannuksiin ole vielä haettu avustusta.

Itä-Pasilassa on useita kymmeniä katutaideteoksia. Yksi uusimmista on syyskuussa valmistunut Ilmatar, joka on Helsingin suurin muraali Nyt sotkettu "Angry Birds" -muraali on kerännyt kesän aikana paljon yleisöä, koska oikeasta kuvakulmasta katsottuna maalaus muuttuu kolmiulotteiseksi. Oikea katselukulma on merkitty jalkakäytävälle.

– Maalauksesta on tullut tosi hyvää palautetta. Melkein aina sen kohdalla näkee ihmisiä valokuvaamassa. Se on hauska paikka, missä kukaan ei ole aikaisemmin pysähtynyt. Katutaiteen ideana on, että ennen luotaantyöntävistä paikoistakin voi tehdä nähtävyyksiä, Jaakko Blomberg sanoo.

Maalaus esittää älypuhelimella pelaavia lapsia ja Angry Birds -pelin hahmoja muistuttaviaolentoja. Tilanne näyttää siltä kuin hahmot hyökkäisivät puhelimesta lapsen kimppuun. Tšekkiläinen taitelija ChemiS tunnetaan teoksista, jotka käsittelevät yhteiskunnallisia teemoja.