Etu-Töölö oli Suomen Reeperbahn – tutkijat perehtyivät menneiden vuosikymmenten seksikauppaan Helsingissä

Esimerkiksi Tukholmassa ja Lontoossa prostituoitujen suhteellinen määrä oli pienempi kuin Helsingissä, kertoo vastikään ilmestynyt kirja Punaisten lyhtyjen Helsinki (Minerva 2018).

Kolmen historian tutkijan eli Iisa Aaltosen,Elina Maaniityn ja Katja Tikan kirjoittama teos käsittelee prostituution historiaa pääkaupungissa. Tarkasteltavana ovat vuodet 1850–1950.

Helsingissä moni tekijä altisti prostituutiolle. Enemmistö kaupungin asukkaista oli miehiä 1870-luvulle asti. Helsinki oli opiskelija-, sotilas- ja merimieskaupunki.

1830-luvulla avattu Kaivopuiston kylpylälaitos houkutteli kaupunkiin ulkomaalaisia matkailijoita, joilla oli varaa kuluttaa rahojaan tasokkaina pidettyjen ruotsalaisprostituoitujen luona.

Myöhemmin kaupungin vilkas saunakulttuuri naispuolisine saunottajineen saattoi lisätä prostituutiota.

Askel aikuisen miehen elämään otettiin maksullisen naisen luona, kun tämänkaltainen sukupuolten välinen kanssakäyminen ei muuten ollut mahdollista.

Siinä missä miesten masturboiminen nähtiin ”itsesaastutuksena” ja sairautena, bordellissa käyminen oli kelvollinen tapa purkaa paineita.

Vuosina 1875–1908 Suomessa oli voimassa ohjesääntöinen eli hyväksytty prostituutio. Säännössä suositeltiin jopa harmaata huivia prostituoidun tunnusmerkiksi.

Prostituoidut alistettiin tiukan poliisikontrollin ja pakollisten sukupuolitautitarkastusten piiriin jo 1840-luvulla.

Vuodesta 1859 tarkastuksessa piti käydä viikoittain. Mukana piti kantaa vihkoa, johon tarkastustulos merkittiin. Se oli käytännössä prostituoidun toimilupa.

Naisten yhteiskunnallinen aktiivisuus vaati puuttumaan prostituutioon, ja vuonna 1908 poliisi sulki näyttävästi 16 bordellia. Sulkeminen siirsi liiketoiminnan kaduille.

Varhaisimmat tiedetyt ilotyttökadut Helsingissä jo 1800-luvun alussa olivat Esplanadi, Bulevardin itäpää, Kluuvin- ja Mikonkadut sekä Henrikinkatu (Mannerheimintie).

Kaupungin kasvaessa painopiste siirtyi Punavuoreen. Iso Roobertinkatu oli 1860-luvun tunnetuin bordellikatu. Siellä tiedettiin olevan bordellitoimintaa seitsemässä eri osoitteessa.

Teollisuuden kasvun myötä prostituutio levittäytyi pohjoiseen, kuten Sörnäisiin.

1920–1930-luvuilla Museokadun ja Oksasenkadun seutuja Etu-Töölössä kutsuttiin Suomen Reeperbahniksi. Nimitys johtui ilotalojen ikkunoissa loistavista punaisista merkkivaloista.

Seksiä myyneiden naisten elämäntarinat ovat olleet hyvin erilaisia. Joillekin salonkiprostituoiduille seksin myynti oli tietoinen valinta, monille työväenluokan naisille taloudellinen pakko.

Jotkut vaurastuivat seksillä. Tutkimusten mukaan 1800-luvun ja 1900-luvun alun helsinkiläisprostituoidut eivät keskimääräisesti olleet köyhimmistä ja alimmista yhteiskuntaluokista.

Vaikka itsensä myyminen toi elannon, sosiaalisesti yleisiä naisia halveksittiin. He joutuivat kantamaan huolta terveydestään ja turvallisuudestaan. Väkivalta ja sukupuolitaudit – erityisesti kuppa – piinasivat heitä.

Punaisten lyhtyjen Helsinki valottaa varsinaisen aiheensa ohella rehevästi tavallisten kaupunkilaisten arkea menneinä vuosisatoina. Kirja on upeasti kuvitettu.