Takuusäätiön Velkalinja-puhelimeen ja Kysy rahasta -chatiin tuli elo-syyskuussa 10 000 yhteydenottoa. Linjat eivät ole säätiön historiassa olleet yhtä ruuhkaisia vastaavana ajankohtana.
Yhteydenottajien velat ovat säätiön mukaan kasvaneet merkittävästi ja ratkaisukeinoja on entistä vaikeampi löytää.
–Velkojen maksaminen pikalainoilla on lisääntynyt vuodesta 2013, kertoo Takuusäätiön neuvonnan vastaava asiantuntija Henri Hölttä
– Velkojen yhdistämiseen tarkoitettujen jopa 50 000 euron pikalainojen markkinointi on voimistunut parin viimeisen vuoden aikana. Niiden helppo saatavuus ja kohtuulliselta tuntuva kuukausierä houkuttelevat velkakierteessä olevia, mutta he eivät huomioi lainojen 10–20 vuoden takaisinmaksuaikaa.
Velan maksu uudella pikalainalla auttaa välttämään maksuhäiriömerkinnän ja velan ajautumisen perintään.
Velkojen järjesteleminen ilman ammattiapua nopeasti saatavilla lainoilla johtaa säätiön mukaan kuitenkin helposti uuteen velkakierteeseen.
Sinnikkään velkojen hoitamisen hintana on yhä suuremmat velat. Velkakierteen katkaisemiseksi monen olisi säätiön mukaan aiheellista päästää velat jo aiemmin ulosottoon.
Takuusäätiön ruuhkaiseen neuvontaan on päässyt vain joka kymmenennellä yrityksellä.
Vakuudetonta kulutusluottoa on yli 50 prosenttia enemmän kuin viisi vuotta sitten. Keskimääräinen 22 800 euron velkamäärä on noussut 34 350 euroon.
Toissa vuonna 80 prosentilla neuvottavista näytti olevan lähiaikoina mahdollisuus johonkin velkojen järjestelyyn, mutta tänä vuonna enää 40 prosentilla.
Velkamäärien kasvun vuoksi etenkin säätiön takaama velkojen järjestelylaina on mahdollinen yhä harvemmille. Pari vuotta sitten se näytti säätiön mukaan olevan mahdollinen puolelle yhteydenottajista, mutta tänä vuonna enää alle viidesosalle.
Joka toinen Takuusäätiön neuvontaan yhteyttä ottanut hoitaa edelleen velkojaan, vaikka heillä on kulutusluottoa jopa satoja tuhansia euroja. Syynä on mahdollisuus yhdistää velat yhä suuremmilla pikalainoilla, millä voidaan välttää maksuhäiriömerkintä ja velkojen ajautuminen perintään.