Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tiesitkö? Auton torvea saa Suomessa käyttää kahdesta syystä – turhasta tööttäilystä tulee 50 euron sakko

Suomessa on kaksi tilannetta, jolloin auton äänimerkkiä saa laillisesti käyttää: ohituksessa, mutta vain taajaman ulkopuolella valoisaan aikaan sekä silloin, kun äänimerkin käyttö "vaaran välttämiseksi on tarpeen” kuten asia laissa ilmaistaan.

Turhasta tööttäilystä voi periaatteessa rapsahtaa viidenkympin sakko samoin kuin käyttämättä jättämisestä vaaratilanteessa, mutta käytännössä tuskin rapsahtaa.

– Ei kyllä tule mieleen yhtään tapausta, että turhasta äänitorven käytöstä olisi meidän toiminta-alueellamme sakotettu, ylikomisario Harri Auvinen Itä-Uudenmaan poliisista sanoo Keski-Uusimaa-lehdelle.

Poliisin aika liikennevalvonnassa menee suurelta osin rattijuopumusten ja raskaan liikenteen valvontaan sekä liikenneturvallisuutta törkeästi vaarantavien kuskien pysäyttämiseen.

– Lisäksi toteutetaan kansalaisilta tulleita liikennevalvontapyyntöjä, Auvinen lisää Keski-Uusimaalle.

Somessa tööttäilystä käydään välillä kiivastakin keskustelua siitä, mihin kohtaa laki vetää rajan "vaaran välttämisessä". Raja on epämääräinen ja tulkinnanvarainen.

Voiko vaikkapa liikennevaloihin juuttuneelle autoilijalle töräyttää torvea, kun vihreä palaa jo tai varoittaa äänimerkillä paksuun pipoon päänsä – ja korvansa – peittänyttä talvipyöräilijää?

– Voi. Molemmat ovat perusteltuja tilanteita, Auvinen toteaa.

Suomessa äänitorvet eivät juurikaan törähtele. Ehkä selitys löytyy kuuliaisista autoilijakansalaisista tai mahdollisesti siitä, että läheskään kaikki eivät ota äänitorven törähdystä varoituksena tai huomion kiinnittämisenä, vaan ärtyvät ja vilauttavat tööttääjälle herkästi keskisormea.

Tosin autoilijatkin käyttävät äänitorvea vääristä syistä. Torvea painetaan kiukun tai kiireen takia. Kotipizzan auton takana ajava voi painaa torvea myös siksi, että yhtiön autoissa on teksti "tööttää, jos pidät valkosipulista".

Jos poliisi kaikesta kiireestä huolimatta sakottaa, sakkoa ei saa pizzakuski, vaan houkutukseen tarttunut autoilija.

Asiasta kertoi ensin Keski-Uusimaa.