Asuntokauppa pysähtyy Suomessa kipurajaan – Helsingissä raja kulkee nyt 500 000 eurossa

Puoli miljoonaa euroa on pääkaupungissa raja, minkä asunnonostajat ovat uudesta kodistaan valmiit maksamaan. –  Johanna Erjonsalo / Arkisto

Jari Pietiläinen

Asuntomarkkinat ovat nyt Suomessa melkoisen myllerryksen keskellä. Kun vielä joitakin vuosia sitten positiivinen talouskehitys, matalat korot ja työllisyyden koheneminen heijastuivat suoraan asuntokauppaan, nyt ei enää olekaan niin.

Erityisen haasteellista on saada myytyä asunnot, joiden hintapyynnöt ylittävät alueen kriittisen hintarajan.

– Joka alueella ja asuntotyypillä on oma vallitseva hintatasonsa, jonka asiakas on valmis maksamaan ja jolla kauppoja syntyy. Nämä kysyntää leikkaavat kriittiset hintarajat eivät ole juurikaan muuttuneet viime vuosina. Ne kuitenkin vaihtelevat alueittain, toteaa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen

Helsingissä kipuraja on pysynyt pitkään noin 500 000 eurossa. Espoossa ja Vantaalla kaupankäynti vaikeutuu huomattavasti yli 400 000 euron myyntikohteissa. Tampereella kriittinen hintaraja on 350 000 euroa, ja Turussa, Kuopiossa, Jyväskylässä sekä Oulussa raja kulkee 300 000 eurossa.

– Hintarajan ylimenevissä kohteissa, isoissa omakotitaloissa ja erityisesti niin sanotuissa miljoonakohteissa kysyntä putoaa merkittävästi ja oikean ostajan löytäminen voi kestää jopa useita vuosia, Rantanen myöntää.

Hänen mukaansa ei ole olemassa tilastoja, kuinka paljon kysyntä lukumääräisesti leikkautuu hinnan noustessa yli alueen hintarajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  2. Kaupunginteatterin ja Kansallisen teatterisyksy käynnistyy koronasta huolimatta – paikkoja myydään edelleen vain puolet normaalista
  3. "Tupsahda" kuuntelemaan iltasatuja – Malmin kirjastossa luetaan syksyllä satuja
  4. Jätkäsaareen valmistui puisto, joka ei näytä järin luonnolliselta – vanhemmat seuraavat sydän kurkussa aluetta halkovan pyörätien liikennettä
  5. Pyöräilijä kaatui Malmilla – Haki kaupungilta 10 000 euron korvauksia
  6. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  7. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  8. Ikääntyneiden heikko työllisyys johtuu syrjinnästä, johon laki ohjaa
  9. Päätoimittaja Kannala: Korona, asuntojen hintataso, liikenneratkaisut ja eläköitymiset eivät edistä muuttamista Helsinkiin vaan sen liepeille
  10. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  13. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  14. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  15. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  2. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  3. Pyöräilijä kaatui Malmilla – Haki kaupungilta 10 000 euron korvauksia
  4. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  5. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  6. Jätkäsaareen valmistui puisto, joka ei näytä järin luonnolliselta – vanhemmat seuraavat sydän kurkussa aluetta halkovan pyörätien liikennettä
  7. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  8. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  9. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  10. Nyt tuli suositus kasvomaskien käytöstä Helsingin joukkoliikenteeseen – Pormestari Jan Vapaavuori: "Kaupunki varmistaa, että vähävaraisilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen"
  11. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  12. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  13. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  14. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  15. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.