Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jenni ikuistetaan Helsingin isoimpaan, 34-metriseen seinämaalaukseen – "Juomme skumpat muraalin juurella"

KATUTAIDE Itä-Pasilasta on lyhyessä ajassa tullut katutaiteen tyyssija. Nyt sinne syntyy jättimuraali.

Itä-Pasilan Sähköttäjänkadulle maalataan Helsingin suurinta seinämaalausta eli muraalia.

Kanadalaistaiteilija Li-Hillin teos kuvaa vedessä kelluvaa Ilmatarta ja maailman syntyä särkyneestä sotkan munasta.

Ensin "kelluin" hiekalla ja sitten kelluin meressä."

Ilmattaren mallina teoksessa on itsekin Itä-Pasilassa asuva Jenni Ahlapuro

– Ystäväni vinkkasi minulle, että Facebookissa haetaan mallia teokseen. Tulin valituksi malliksi, Ahlapuro kertoo.

Hänen oma kotitalonsa on niin lähellä muraalia, että hän näkee maalauksen oman kotinsa ikkunasta.

Muraaliin tarvittavaa mallikuvaa varten Li-Hill otti Ahlapurosta valokuvia Mustikkamaan uimarannalla. Kun mallia haettiin, oli toiveena pitkät hiukset, jotka muraalissa kelluvat vedessä.

– Ensin "kelluin" hiekalla ja sitten kelluin meressä. Kyllähän siinä alkoi vähän kylmä tulla, mutta kerranhan se vain kirpaisee, Ahlapuro sanoo.

Hänellä ei ole entuudestaan juuri kokemusta mallina toimimisesta.

– Anna-lehdessä minusta on kuva hääpuvussani.

Ahlapuro arvioi, että hän tulee ottamaan itsestään selfien, jossa valmis kuva näkyy taustalla.

– Olen sopinut ystäväni kanssa, joka vinkkasi minulle mallin etsinnästä, että juomme skumpat muraalin juurella sen valmistuttua.

Katsoin Rauta-aika-elokuvan ja luin Kalevalaa."

Muraalin koko on noin 13 x 34 metriä.

– Aluksi Li-Hill maalaa taustoja maaliruiskulla, maalina on vedellä jatkettua julkisivumaalia, selostaa muraalin takana olevan Helsinki Urban Art -yhdistyksen Jaakko Blomberg

Seuraavassa vaiheessa taiteilija käyttää myös spraymaaleja ja maalaa pensseleillä.

– Tämä on niin korkea seinä, että suuremmalla nostimella maalataan ensin seinän yläosa. Seinän alaosan maalaamista varten tarvitaan pienempi nostin.

Maalattavana on Saton talon seinä. Blomberg itse bongasi suuren muraalille sopivan seinän ja aloitti neuvottelut Saton kanssa seinän maalaamisesta.

– Satolta tulee iso osa maalauksen rahoituksesta. Iso kustannus on esimerkiksi nostimien vuokraus, maalit ovat myös iso kustannuserä, niissä yhteistyökumppanina on Teknos.

Seinässä on valmis betonielementtien saumojen muodostama ruudukko, jota taiteilija voi hyödyntää skaalatessaan kuvankäsittelyohjelmalla tekemäänsä mallikuvaa suureksi seinämaalausta varten.

– Maalauksen on tarkoitus olla valmis syyskuun alkuun mennessä.

Li-Hill halusi, että muraali liittyy paikalliseen kontekstiin.

– Katsoin Rauta-aika-elokuvan ja luin Kalevalaa, ja siitä se ajatus lähti. Minua kiehtoo ajatus jonkun uuden syntymisestä ja samaan aikaan jonkin toisen katoamisesta, Li-Hill kertoo.

Ajatuksena on, että muraalia ei restauroitaisi."

Blomberg arvioi, että uusi muraali tulee kestämään seinässä vähintään kymmenen vuotta.

– Ellei paljon pidempäänkin. Ajatuksena on, että muraalia ei restauroitaisi, mutta sen päälle saatetaan joskus maalata uusi muraali.

Itä-Pasilaan maalataan syyskuussa vielä kaksi isompaa seinämaalauskokonaisuutta.

– Toinen niistä on graffitipainotteinen kokonaisuus ja toisessa taas on enemmän hahmoja ja scifimaailmaa. Maalaukset tulevat Topparikujalle.