Keskiaikatapahtumassa eläydytään 800 vuoden takaiseen moraaliin ja ruokaan – "Elämä oli pitkälti selviytymistä"

HISTORIA Helsingan keskiaikapäivässä voi kuvitella, millaista elämänmeno oli Pyhän Laurin kirkon seudulla 1200–1500-luvuilla.

Keskiaikaispäivässä nähdään ajan hengen mukaisia asuja. Riina Koivisto (oik.) vetää opastuksia "Sigrid"-emäntänä pellava-asu yllään. Koiviston ja Susanna Lönnqvistin mielestä olisi hienoa, jos mahdollisimman moni osallistuja pukeutuisi keskiaikaiseen tyyliin. Johanna Erjonsalo

Tuomas Massinen

Lauantaisessa Helsingan keskiaikapäivässä sukelletaan pitäjän kirkonkylän keskiaikaan. 1200–1500-luvuilla Pyhän Laurin kirkon ympäristössä sijaitsi 12 asuintalon ja noin 100 asukkaan kylä. Alue oli nykyisen pääkaupunkiseudun keskus, jonka pihoilla ihmiset ja kotieläimet, kuten kanat ja lehmät käyskentelivät sulassa sovussa.

– Elämä oli pitkälti selviytymistä. Ihmiset elivät luonnon armoilla ja ehdoilla, kuvailee tapahtumaa suunnitellut Vantaa-Seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto

Elämä ja kuolema olivat vahvasti läsnä. Tarttuvat taudit niittivät aika ajoin kuolemaa, ja ihmisten keski-ikä oli huomattavasti nykyistä alhaisempi. Myös ruoka oli välillä tiukassa. Keskiaikajuhliin tuotava sianvarras ei ollut jokapäiväistä herkkua, koska nykyisenlaista karjataloutta ei ollut. Asukkaiden ruokavalio perustui pääosin pelloilla kasvatettuihin kasviksiin, viljaan ja läheltä pyydettyyn kalaan.

Riistaa metsästettiin jousipyssyllä, mutta jousiammunnassa ei kisailtu, niin kuin keskiaikapäivässä tehdään.

Kristinusko saneli elämänmenoa. Sunnuntaimessuihin piti kaikkien osallistua.

– Moraali- ja etiikkasääntöjä tuli noudattaa tiukasti, kertoo Pyhän Laurin kirkon tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist

Oltermanni, kylänvanhin, johti kylää, ja häpeän pelko piti väen nuhteessa. Varastelusta ja muista rikkeistä joutui jalkapuuhun.

Jos kirkonkylässä voi nyt kuulla autoteiden kohinan, keskiajalla lujin ääni raikasi kirkonkellosta.

– Muutoin voi kuulla lähinnä vain linnunlaulua ja tuulen suhinaa, Koivisto kuvaa.

Jouhikoilla ja huiluilla esitettyä musiikkia soi vain pääosin pidoissa. Kirkon messut olivat läpilaulettuja. Keskiaikatapahtumassa voi myös kuulla vanhoja sävelmiä ja osallistua sen ajan mukaiseen messuun. Keskiajalla kirkossa saattoi haistaa muutakin – ihmiset peseytyivät harvoin ja lattiana toimivaan maahan haudattiin vainajia. Nykyisten lattiarakenteiden alta voi yhä löytyä vainajien luita.

Aika on tuhonnut alueen keskiaikaiset asumukset. Vanhimmat asuintalot ovat 1700-luvulta. Alueella voi silti yhä aistia 1200-luvun tunnelmaa, etenkin perheen kulttuuritapahtumaksi tarkoitetussa keskiaikapäivässä. Koivisto kertoo, että keskiajalla lapsia kohdeltiin kuin pieniä aikuisia ja hellyyttä ei ollut niin paljon. Tapahtumassa lapsia kuitenkin hemmotellaan heille mieluisalla puuhalla, kuten keppihevostelulla.

– Emme voi täysin toisintaa keskiajan elämää, vaan siihen on tuotu nykyajan elementtejä. Muovia ei saa kuitenkaan tulla myymään markkinoille, Lönnqvist sanoo.

Kojuista saa nykyruokia, mutta ne tehdään entisajan otteella: lettureseptikin on säädetty keskiaikamaiseksi.

Keskiaikapäivä

Järjestetään kolmatta kertaa Helsingin pitäjän kirkonkylässä Pyhän Laurin kirkolla ja sen vieressä Pappilan puistossa 11.8. klo 11–16.

Tuo esiin alueen keskiaikaista historiaa. Suunnattu kaikenikäisille.

Pk-seudun vanhinta rakennusta ympäröivässä keskiaikatapahtumassa mm. keskiaikaopastuksia, -luentoja, markkinat, keppihevosrata, pehmomiekkailua, Pyhän Laurentiuksen messu, jousiammuntaa, kärryajelu, Keskiaikaseura Hukan muotinäytös ja Kalevalaisten naisten muinaispukuesittely.

Vapaa pääsy. Pääjärjestäjinä Vantaa-Seura ja Tikkurilan seurakunta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  7. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  8. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  9. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  10. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  11. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  12. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  13. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  14. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin
  15. Pitäjänmäki on askeleen lähempänä omaa asukastilaansa – nyt tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  5. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  6. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  11. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  12. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  13. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.