Nämä riskit huolestuttavat koululaisten vanhempia eniten – harva kertoo vian löytyvän omasta toiminnastaan

Vanhempia huolestuttaa etenkin liikenneturvallisuus. Crista Lassfolk-Feodoroff

Tero Vähämäki

Sadat tuhannet lapset palaavat tänään tai ensi viikolla takaisin pulpetin ääreen.

Koulun alkaminen on monelle iloinen asia, mutta vanhemmat ovat huolissaan myös lapsiensa turvallisuudesta. Yli puolet vanhemmista uskoo, että koulun pihan ja lähiympäristön turvallisuudessa on puutteita, selviää Ifin kyselytutkimuksessa.

Lähes kaikki vanhemmat toivovatkin koululta lisää toimia turvallisuuden parantamiseksi.

Liian kovaa tai varomattomasti ohiajavat autoilijat ovat koululaisten vanhempien huolista suurin. Reilu kolmannes 6–10-vuotiaiden lasten vanhemmista pitää autoilijoiden käytöstä kaikkein suurimpana riskinä lasten koulumatkan turvallisuudelle.

Vanhemmilta ei löydy juurikaan luottoa koulujen lähettyvillä autoileville: kolmannes arvioi, ettei juuri kukaan tai korkeintaan alle puolet kuskeista muuttaa ajotyyliään varovaisemmaksi koulujen tai päiväkotien lähettyvillä.

– Vanhempien huoli on ymmärrettävä, koska koulut on usein sijoitettu hyvien kulkuyhteyksien vuoksi vilkkaidenkin teiden varsiin. Ennen koulun alkua niiden ympärillä liikkuu jalkaisin ja pyörällä kouluun tulevien koululaisten lisäksi lapsia kyyditseviä vanhempia, mahdollisesti takseja ja muuta työmatkaliikennettä, Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela kommentoi.

Vanhempia huolestuttaa myös lapsen oma huolimattomuus ja vilkkaan liikenteen yhteisvaikutus.

– Pahimmillaan sekä lapsen että töihin kiirehtivän vanhemman huomiokyky on vielä herpaantunut puhelimen vilkuilun vuoksi. Koulun läheisyys vaatiikin aina erityisvarovaisuutta kaikilta tiellä liikkujilta, Koskela jatkaa.

Vanhempien syyttävä sormi osoittaa etenkin toisiin vanhempiin: joka toinen vanhemmista arvioi lapsiaan kouluun kuljettavien ajavan usein varomattomasti ja kaksi viidestä uskoo muiden vanhempien käyttävän koulun ympäristössä myös kännykkää ilman vaadittavia lisälaitteita.

Sen sijaan vain viidennes myöntää itse ajavansa joskus esimerkiksi kiireen vuoksi varomattomasti koulun lähettyvillä – naiset huomattavasti miehiä useammin.

Näin vanhemmat toivovat koulun parantavan turvallisuutta

1. Koululaisten heijastimien tai heijastavien asusteiden käytön varmistaminen pimeään vuodenaikaan.

2. Autolla tuotavien/haettavien lasten jättö- ja noutopaikkojen merkitseminen paremmin.

3. Koululaisten ohjeistaminen, miten toimia ja millä alueilla saa oleskella.

4. Näkyvyyden parantaminen erilaisia näköesteitä poistamalla tai lisäämällä valaistusta.

5. Parkkipaikkojen lisääminen.

6. Pihalle ajamisen kieltäminen kokonaan.

7. Ajokieltoalueiden nykyistä parempi merkitseminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pursuileva jäteastia pakotti lapsiperheen pitämään roskia kotona – "Olemme sitten odottaneet pari päivää"
  2. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  3. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  4. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  5. Länsimetron asemien valaistus saanut kansaivälistä huomiota – voitti pohjoismaisen kilpailun
  6. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  7. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia
  8. Ostitko jonkun näistä autonnostimista? Paljastuivat Tukesin testissä hengenvaaralliseksi
  9. Kotimaisten suojainten tuotanto on alkanut suunnitellusti – Ministeri: "Tilannetta, jossa kotimainen tuotanto joudutaan käynnistämään täysin tyhjästä, ei saa enää päästää syntymään"
  10. Hyvinvointiala: Yksityisissä sote-yrityksissä työskentelevien pääsy koronatestiin vaihtelee alueittain – Viidessä sairaanhoitopiirissä testataan jopa alle joka kolmas tarvitsija
  11. Luulitko suosivasi suomalaista kalaa? Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset eivät tiedä, miten pieni osa syömästämme kalasta on kotimaista
  12. Suomessa kuollaan eri huumeisiin kuin naapurimaissa – oksikodonin nousu yliannostuksissa yllätti asiantuntijat
  13. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  14. Mari Skool: Sivarit komennetaan koronarintamalle
  15. Kolumni: Liikunnan puolitettu ilo

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  5. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  6. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  7. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  8. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  9. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  10. THL avasi karttasovelluksen – Näyttää varmistuneet koronavirustartunnat kartalla, kertoo myös kuntakohtaiset tiedot, sairastuneiden iän ja sukupuolen
  11. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  12. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  13. Esimies on nyt esihenkilö – Helsinki aikoo neutralisoida kaikki mies-päätteiset ammattinimikkeet, joita on 45
  14. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  15. Pursuileva jäteastia pakotti lapsiperheen pitämään roskia kotona – "Olemme sitten odottaneet pari päivää"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.