Julkkispoliisi vuokraa saunaansa kansanedustajille – IL: Teuvo Hakkarainen ja PS-kollega saavat 493,40 euron lisäkorvauksen

Teuvo Hakkarainen (ps.) vuokraa saunaa julkkispoliisi Dennis Pastersteinilta. Johanna Erjonsalo

toimitus

Perussuomalaisten kansanedustajat Teuvo Hakkarainen ja Ville Vähämäki vuokraavat tunnetun poliisinDennis Pastersteinin omistamaa 62 neliön saunatilaa Helsingin Taka-Töölössä, kertoo Iltalehti

Hakkarainen kertoo käyttävänsä saunatilaa kakkosasuntona, Vähämäki puolestaan pyykkitupana.

Taustalla on Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien ulkopuolelta tuleville maksettava veroton kulukorvaus, jonka on tarkoitus kattaa muun muassa niin sanotun kakkosasunnon kustannukset.

Jos edustajalla on vaalipiirissään olevan vakituisen asuntonsa lisäksi edustajantoimen hoitamista varten omistus- tai vuokra-asunto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla, hän saa korvausta 1 809,15 euroa. Ilman kakkosasuntoa korvaus on 1 315,75 euroa, eli 493,40 euroa vähemmän.

Vähämäki on asunut saunatilan yläkerrassa jo muutaman vuoden.

– Minä asun siinä yläpuolella. Senkin voin sanoa, että ei siellä ole Teuvoa kauheasti näkynyt, Vähämäki sanoo IL:lle.

Hakkarainen itse puolestaan väittää, että saunatila on hänen asuinkäytössään.

– No, en minä ole sitä sillä tavalla ajatellut, kun siinä on kaikki nukkumatilat ja muut, että mikä se on, Hakkarainen kertoo IL:lle.

Eduskunnan hallinto- ja palveluosastolle tehdyssä ilmoituksessa saunatila on merkitty asunnoksi, ei sauna- tai kokoustilaksi.

Poliisin Liikenneturvakeskuksen johtajana työskentelevä ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo, ettäsaunatilassa ei saa virallisesti asua, sillä sitä ei ole tarkoitettu asuinkäyttöön.

Myös muilla maakuntien kansanedustajilla on varsin luovia ratkaisuja vuokra-asunnoista Helsingissä.

Kaupunkilehti Tamperelainen nostaa esille IL:n tiedot vihreiden Olli-Poika Parviaisesta, joka asuu äitinsä omistamassa sijoitusasunnossa ja maksaa vuokraa 230 euroa kuussa. IL:n arvion mukaan asunnon todellinen vuokra olisi noin 1 000 euroa kuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  4. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  5. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  6. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  7. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  8. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  9. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  10. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  11. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  12. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  13. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  14. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  15. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  3. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  4. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  9. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  10. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  11. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  14. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  15. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.