Putinin ja Trumpin tapaaminen myöhästyttää Tuusulanväylän tietöitä

Tuusulanväylän liikennejärjestelyt muuttuvat väliaikaisesti. Kuvituskuva. Johanna Halava

Tero Vähämäki

Tuusulanväylän poikkeukselliset liikennejärjestelyt myöhästyvät alkuperäisestä aikataulustaan Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen vuoksi.

Presidenttien reitti lentokentältä kohti Helsinkiä kulkee Tuusulanväylää pitkin.

Tuusulanväylän Yhdyskunnantien kohdalle Pakilaan rakennetaan bussipysäkit sekä tarvittavat kaistajärjestelyt joukko- ja henkilöliikenteelle.

Rakentamisen aikaisia liikennejärjestelyitä oli tarkoitus muuttaa torstain ja perjantain välisenä yönä, mutta presidenttien valtiovierailusta johtuen muutos toteutetaan 18.–19.7 välisenä yönä.

Liikennejärjestelyt muuttuvat kahdessa vaiheessa. Tuusulanväylän pohjoiseen menevät kaistat siirretään kiertotielle 18.–19.7 välisenä yönä. Etelään kulkevat kaistat muutetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Erityistä meluhaittaa aiheuttavat työt, kuten louhinnat, keskitetään päiväsaikaan. Muut tietyöt ajoitetaan siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa tienkäyttäjille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  2. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  5. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  6. T24: Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä pysyi alhaisena myös toukokuussa
  7. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  10. Lukijalta: Suurkiitos kuntoportaista
  11. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  12. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  13. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  14. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  15. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  3. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  4. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  5. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  6. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  7. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  8. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  9. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  10. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  11. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  12. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  15. Peliautomaatit avataan taas, mutta aiempaa harvempina – Veikkaus vähentää automaattien määrää 40 prosenttia, ensi vuonna voimaan vielä rajumpi uudistus

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.